joulukuu 2013

Onko opittu taito, että pystyy nieleskelemään kokemansa pettymyksen? Voiko pettymystä oppiasietämään? Vai onko kyseessä geeneissä saatu persoonallisuus- tai luonteenpiirre? Voiko pettymyksiä olla yhdelle ihmiselle niin paljon, ettei hän enää edes noteeraa niitä – pettymyksestä on tullut rutiinia? Voiko pettymyksiin siis ”tottua”?  Pettymys on tunne, eikö vain? Onko siis kyseessä ”tunteiden säätelyn” oppiminen? Katsoin ohjelman lapsena

Kaikkein ikävin kotihomma on minulle aina ollut kausivaaterumba. Kesävaatteet varastoon, talvivaatteet esille ja päinvastoin. Pari viime vuotta se on hieman helpottunut, sillä mieheni toimii siinä(kin) hommassa avustajana – olosuhteiden pakosta. Koko kodinhoitohuone pääsi täydelliseen kaaokseen, kun SEKÄ kesä- ETTÄ talvivaatteet seilailivat siellä täällä ja etupäässä lattialla jätesäkeissä. Tänään sain tarpeekseni ja teimme sen ruljanssin yhdessä.

Haluaisin kirjoittaa virheetöntä tekstiä. Yleisestä muistin heikentymisestä seuraa myös se, että kielioppisäännöt eivät enää välttämättä muistu heti mieleen. Ei hätää, tyttäreni opetti yhden hyvän pika-avun. Toki tekstin voi kirjoittaa ensin Wordiin ja antaa ohjelman kertoa virheet. Blogia kirjoittaessa en yleensä niin tee. Aikaisemmin, jos yksittäisen sanan kohdalla tuli epävarmuus, kopioin sanan, aukaisin uuden välilehden ja