Mitä sitä ei tekisi blogin lukijoiden eteen?

Olen silloin tällöin tokaissut käsitöistä puhuttaessa, että ”teen mitä vaan – mitä en osaa, sen opettelen”. Ehkä vähän liioiteltua, itselleni se on kuitenkin hyvä yllyke yrittää parastansa ja vähän ylikin.

Jos blogin lukija on niin rohkea, että haluaa antaa lahjaksi itse virkkaamansa pannunalusen, vaikka ei osaakaan virkata, niin kyllähän silloin minunkin pitää ylittää oma osaamiseni, eikö?

Vaikka olin mielestäni kertonut palmikkopannunalusen ohjeen aika tarkasti, ei siitä kuitenkaan saanut oikein selvää. Niinpä lupasin lukijalle tehdä (huom. en edes maininnut sanaa ”yrittää”)  siitä videon. Ikinä mitään videota tehnyt, eikä mitään käsitystäkään siitä….

Niinpä eilen illalla harjoittelimme Mirvan kanssa. Paaaljon olen jo oppinut ja onnistunut, mutta ihan pientä säätöä vielä tarvitaan, kun ei kone kaikissa kohdin suostu ymmärtämään mua!

Tottahan harjoitus vasta tekee mestarin ja voi olla että ajan päästä en kehtaa tätä viedeopätkää näyttää missään, mutta nyt tuntuu hienolta, että olen tuollaisenkin osannut tehdä. Ehkä jo illalla pääsette katsomaan tuotosta. Sitä odotellessa…. yhdet synttärit pitää käydä juhlimassa vielä ennen sitä.

Pellavasydämen Mervi

Tähti on syttynyt! 
Työhuoneeni ikkunaan ripustettiin valkoinen paperitähti. 
Tykkään niin kovasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top