En ole taikauskoinen en – tänään vaan sattui epäonninen päivä. Monet asiat tuottivat harmia.
Aamulla heti totesin kännykkäni rikkoutuneen. Se putosi eilen lattialle ja ilmeisesti akku vioittui, koska enää ei pysy virta päällä. Ei kun vanha räytynyt känny peliin…
Tämä päivä oli tällä viikolla ainut, kun minun piti itse mennä putiikkiin. Lähdin tapani mukaan viittä vaille, että juuri ja juuri ehdin ajoissa. Käynnistin auton, laitoin peruutusvaihteen ja yritin lähteä….ei, kun ihan hirveä ääni kuului auton alta tai jostain… Naapurikin kuuli sen ja ihmetteli, mikä se oli. En uskaltanut muuta kuin sammuttaa koneen.
Soitin heti Pirkolle ja tämähän oli ”valmis kuin lukkari sotaan” ja oli 2 minuuttia yli 11 kaupassa, jossa jo kaksi ihmistä odotti oven takana. Minä soittamaan huoltamoon ja sieltä lupasi poika tulla, vaikkei millään olisi ehtinyt.
Kaksi nuorta miestä tulee paikalle, laittaa auton käyntiin – ei mitään ongelmaa. Minä nolona. Sitten poika yrittää liikkeelle – se sama hirveä pauke! Ovat jo varmoja, että jarrut on mennyt tai pakoputki. Katsovat auton alle ja ahaaaaa….. alumiininen maitokannu oli myrskyn voimasta pyyhältänyt auton alle ja se siellä kirskui. Olipa kiva. No kivaa sikäli, että pääsin autoilemaan, eikä tullut edes kallis remontti. Käynnistä veloittivat 10 euroa. Mahtoi niillä olla hauskaa!
Kaupassa ei oikein mikään onnistunut. Kulkiessani joku putosi tai kaatui. Olin niinkuin en olisi koskaan ollut myyjänä, takkusi kaikki. Ihminen on sopeutuvainen: niin pahoillani kun olenkin ollut liikkeen lopettamisesta, tänään totesin, että onneksi loppuu… itsesuojeluvaisto on ohjautunut päälle.
Käydessäni huoltamolla maksamassa sen 10 euroa ostin samalla ISON SUKLAALEVYN.