Nuoruudessani ajoin ”aina” ylinopeutta, enkä pitänyt juuri koskaan turvavyötä. Lyhyen ajan sisällä sain kummastakin rikkeestä sakot ja tulin kerralla lainkuuliaiseksi.
Kunnioitan suojatietä aina ja kaikkialla. Koska oma liikkumiseni on vaikeaa, annan erityisesti vanhuksille reilusti aikaa ylittää tie. Hidastan jo matkan päästä ja näytän kädellä, että saa mennä. Aika usein tulee kyllä vaarallisia tilanteita, kun vaikkapa vastaantulija ei väistäkään suojatiellä käveleviä. Tai toista kaistaa ajava pyyhältää pysähtymättä ohi. Silloin tulee mieleen, ettei kannattaisi edes pysähtyä, kun kävelijän turvallisuus vaan vaarantuu.
Tänään jouduin poliisin haaviin. Epistä. Syynä oli juurikin se, että en pysähtynyt suojatien eteen. Tällä kertaa ajoin kaupungilla tavallista vauhdikkaammin, huomasin poliisit oikealle risteytyvällä kadulla ja häkellyin heistä. Tässä yhteydessä jäi suojatietä ylittämässä ollut poika kuulemma huomaamatta. Myönsin sen poliisille kun hän sitä kysyi. Kerroin, että noteerasin vain heidät.
Poliisi näki kyynärsauvani ja kysi, voinko siirtyä poliisiautoon. Sanoin etten voi, kun en voi askeltakaan ottaa. Tarkoitin kylläkin, että minkään auton takapenkille en pääse. Siispä toinen poliisi tuli viereeni hoitamaan asiaa. Molemmille poliisisedille sanoin niin nätisti kuin ikinä osaan, että ”En ole kyllä ansainnut tästä sakkoja, kun olen niin huolellinen AINA suojatien edessä.
Vaikka kuinka yritin käyttäytyä fiksusti, jotain kummallisia sammakoita kuitenkin pääsi suustani. Esimerkiksi:
p: Saanko nähdä ajokortin?
m: Onneksi se on mukana! Kas kun ei voi käyttää käsilaukkua, niin ei ole aina kukkaroakaan mukana. (Vedän kukkaron muovipussista)
p: Muovipussi käy ihan hyvin käsilaukusta.
Ojennan kortin ja sanon: et varmaan usein näekään näin vanhaa korttia (pahvinen vuodelta 1978)
p: Kyllä näitä vielä näkee ja on mulla itsellänikin tällainen joskus ollut
m: Ei voi olla, ethän ollut vielä edes syntynyt vuonna -78.
p: No, KIITOS! Jälkeenpäin yritin hahmottaa kuinka vanha se mies mahtoi olla…
Eikö voisi enempää tätimäisesti käyttäytyä?
Jotenkin jäi sellainen fiilis, että sain säälipisteitä, kun selvisin kirjallisella huomautuksella.
Tosiasia on, että yksikin kerta riittää onnettomuuteen. Eipä siinä olisi auttanut selittelyt, jos olisin pojan päälle ajanut! Liikenteessä varsinkin pienikin huolimattomuus voi käydä kohtalokkaaksi. Ei ole varaa silmänräpäystäkään huomion herpaantua.
Virheistä ei voi kuin oppia!
Uskallatko kertoa pahimman mokasi liikenteessä?
Mervi