Ideaa pukkaa – liikaakin?

Elän hankalaa välivaihetta. Putiikkia pitäessäni en juurikaan ole ehtinyt toteuttaa ”omia” ideoitani.

Tuo lause on ihan yhtä tyhmä kuin tämäkin ”äitinä minulla ei ole omaa aikaa”. Mikä on omaa aikaa? Eikö lasten hoitaminen ole omaa aikaa? Eikö työssä käyminen ole omaa aikaa? Kenen aikaa sitten? Jokainen vaan käyttää oman aikansa miten haluaa.

No mutta siis, kun aika on rajallista, on minunkin kannattanut ideoita kehitellessäni ja valikoidessani  pitäytyä niissä, jotka päätyvät myyntiin. Viiteen vuoteen en ole tehnyt mitään omaan kotiin enkä juurikaan mitään itselleni. Nyt katselen silmät ymmyrkäisinä kaikkia ihania ideoita, mutta vielä pitää vähän aikaa malttaa, ennenkuin pääsen niitä toteuttamaan. Kaksi ja puoli viikkoa, sitten laitan Pellavasydän-puodin ovet viimeisen kerran kiinni.

Toinen hankaluus tässä vaiheessa on tarvikkeiden valikointi. Tavaraa kulkee kodin ja putiikin välillä. Myydäkö – säilyttääkö – heittääkö pois – siinäpä ongelmaa kerrakseen! Tässä esimerkiksi yksi mitätön kierrätyskeskuslöytö:

Näitä on minulla jemmassa paljon, enkä vielä ole keksinyt, mitä näillä teen vai teenkö mitään? Alkuperäinen idea taisi olla, että maalaamalla näistä olisi voinut tehdä pöydällä pidettäviä ”ständejä” kauppaan.

Olin jo heittämässä nämä roskiin, mutta ei  – ahneus iski taas! Jos kuitenkin….

Alustan voi kääntää toisinpäin, jolloin siinä ei lue mitään. Tai sitten sen voisi maalata. Tuo yläosa on aikas vahvaa kartonkia, senkin voisi maalata. Jos maalaisi liitutaulumaalilla, siihen voisi kirjoittaakin. Tai sitten sen voisi päällystää kankaalla ja koristella pitseillä, napeilla ja nauhoilla. Tai hauskan värisillä papereilla, tapetilla…

MUTTA KYSYMYS KUULUU: MIHIN TUOLLAISIA TARVITAAN?

Vaikka niistä saisi tehtyä miten hienoja, onko siinä mitään mieltä? Pelkkä koristus?
Noh, kauppias minussa edelleen nostaa päätään ja ajattelen, että jos/kun joskus jossain olen myymässä tuotteitani, noihin on hyvä laittaa hintatiedot ym. Mutta onko nämä siinäkään tarkoituksessa paras mahdollinen vaihtoehto?

Kyllä elämä on sitten hankalaa.
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top