Uuden elämän ensimmäinen tehtävä

En muista, olenko jo täällä blogissa hehkuttanut uutta elämääni, joka alkaa siinä lokakuun kieppeillä.

Kunhan saan Pellavasydämen kaikki touhut touhuttua (loppuunmyynti, paperihommat, pakkaus, muutto ym.) aloitan uuden elämän. Voitko kuvitella, 50+ ikäinen nainen voi vielä/taas unelmoida uudesta alusta. Ihanaa!
Tämä on minun keinoni selviytyä pettymyksestä ja luopumisesta. Kivampaa kuin itkeä, on kääntää tilanne voitoksi!

Uuden elämän säännöt ovat tekeillä, niihin palaan myöhemmin.

Ensimmäinen tehtävä on kuitenkin lukkoonlyöty. Se tuli vastaani eilen putiikin ovella, eikä ollut paljon aikaa pohtia eikä edes em. sääntöjä kertailla, vaan päätöksen tein siltä seisomalta. Lupasin tehdä PUVUSTUKSEN Lentävä Lokki -teatteriryhmälle. En edes muista, koska esitys alkaa ja mikä sen nimi on. Tykkään ihan hirveästi teatteripuvustuksen tekemisestä ja nautin jo etukäteen ajatuksesta, että pääsen kiertämään kirpputoreja ihan tarkoituksella!

Tässä esityksessä ei ole montaa esiintyjää, sen sijaan rooleja on paljon. Jokainen esittää useampaa roolia ja roolinvaihdot tapahtuvat nopealla tempolla ja se pitää saada aikaiseksi helpoilla ja nopeilla vaatteen vaihdoilla. Muistelen, että tapahtumat sijoittuvat tähän päivään, joten ompeluhommia tuskin tulee kovin paljon, kun ei tarvitse mitään ”historiallisia” pukuja tms. valmistaa.

Työläin aiemmista puvustuksista oli Seitsemän Veljestä, johon ompelin muistaakseni kaikkikin puvun. Ja tossut. Ja poikien ”alastomat alapäät” (kohtaus, jossa juoksevat palavasta saunasta).

Onpahan Mervillä jotain kivaa, mitä odottaa! Paitsi että nyt hän odottaa huomista päivää, jolloin alkaa loma.
Sen sijaan juuri nyt lähden takaisin Puotiin hinnoittelemaan pellavalankoja ja matonkuteita, jotka otettiin mukaan alennusmyyntiin juurikin tänään. Tällainen mainos oli tämän päivän Uudenkaupungin Sanomissa.

Näin suurena se ei todellakaan ollut lehdessä, vaan kahden palstan levyisenä ja 2,5 cm korkea, mutta oli hyvällä paikalla ja tuollaisena värikkäänä varmasti tuli huomatuksi.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top