Selaamattomat käsityökirjat

Kuulun Juju-kerhoon ja sieltähän tulee käsityökirjoja, musta tuntuu, että joka viikko, mutta ei ehkä sentään. Kerran kuukaudessa kai. Silti en ehdi niitä edes paketista ottaa, kun on jo seuraava postilaatikossa. Nyt meni ihan överiksi. Kolme pakettia oli AVAAMATTOMANA – ja tietysti laskut sisällä.

No, nyt olen sentään kaikki laskut maksanut ja viimeisen kirjan peruuttanut. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa, ettei niitä voi peruuttaa ajoissa? Sama juttu aikakauslehtien kanssa. Aivan sotkussa kaikki tilaukset ja sitten ne tilaamani määräaikaistilaukset ehtii muuttua kestotilauksiksi ja taas mä olen lirissä.

Kuka rupeis mun sihteeriksi?

Tässäpä esittelen teille nämä kolme kirjaa, joita en ole vielä selannut, vaikka muutaman kuvan sieltä häthätää otinkin tähän mukaan.

Iiihana jakkara

ulkona vois olla kiva tarjoilla tällaisesta

tästä kirjasta voisi poimia erilaisia neulepintoja

ikinä tuollaista tekisi, ainakaan itselleni

kivoja, mutta aivan liian suuritöisiä
Olisitko sinä palauttanut – ei kun siis peruuttanut – nämä kirjat?
-Mervi-

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top