Afrikankukkia eri väreissä

Olen jo näyttänytkin tämän Afrikankukista tekemäni näytepalan.

Tässä on käytetty lähes kaikkia Almina-puuvillalangan värejä. Ainoastaan kirkkaankeltainen ja joku luonnonvalkoinen taisi jäädä vahingossa pois. Luulin, että tästä tulee aivan liian kirkuvan värinen, mutta kun on yksi väri, joka yhdistää kaikki muut, niin lopputulos on kuitenkin ”rauhallinen”. Tässä siis jokaisen kukan kehys on virkattu mustalla ja yhdistetty valkoisella.

Olen nähnyt valokuvia sellaisesta työstä, jossa ei ole yhtään yhdistävää väriä ja mielestäni se oli kyllä aikalailla sekamelskaa – saako niin sanoa toisen työstä?

Värien kanssa onkin kiva leikitellä. Tässä on yksi kokeilu, tehty vain kahdella eri värisellä langalla.

Eikös olekin ihan kuin kokonaan eri malli? Harmoninen kyllä, mutta ehkä jopa tylsä? Entäs jos olisi tehty kaikki kukat aivan samanlaisiksi?

Sen verran hankala tuo kuusikulmainen malli on, etten ole oikein keksinyt, mitä siitä tekisin? Vauvan peitto ehkä ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, mutta kun ei nyt ole sellaiselle tarvetta… Ison sängyn peitoksi liian työläs minun hermoillani.

Villalangasta en ole kokeillut, tulisi varmaan taas erilainen.

Ai mutta nyt mun täytyy kiirehtiä, olen sopinut vanhan mummon kanssa, että menen neljältä hänen kotiinsa sovittamaan hattua. Mummon on niin hankala kulkea kaupoissa. Sitten menen parturiin, ai kun kiva!

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top