Seuraan monia ja hyvin erilaisia blogeja. Joskus olen ihmetellyt, kun bloginpitäjä siirtää bloginsa salaiseksi, jolloin vain kutsutut lukijat pääsevät sen näkemään. En ihmettele enää, sillä tajusin ainakin yhden syyn.
Kaupan pitäminen on julkista. Blogin kirjoittaminen on julkista, jos niin haluaa. Yrittäjänä tietysti haluaa. Omista henkilökohtaisista asioistaan ei välttämättä haluakaan julkisesti kirjoittaa. Joskus nämä asiat vaan kietoutuvat toisiinsa niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Omalla kohdallani on juuri nyt näin. Olen tien risteyksessä. Haluaisin kertoa, mutta…
Se ajatus, etten haluaisikaan kaikkea kertoa, syntyi lukiessani muutamia ikäviä kommentteja, joita viime päivinä on taas tullut blogiini. Aloin miettiä, että mitä minä haluan kirjoittaa ihmiselle, joka ei pidä minusta. Arvaatko? No, en mitään! En minä halua, että blogiani käy edes lukemassa sellainen, joka näkee kaiken minussa ja putiikissani vain negatiivisena. Ymmärrätkö? Onneksi lukijoissani on paaaaljon ihania ihmisiä, jotka haluavat kannustaa ja tukea. Iloitsen myös niistä täysin vieraista ihimisisistä, jotka kertovat saaneensa hyödyllistä tietoa kirjoituksistani.
Yrittäjänä toivon tietysti paljon lukijoita (niin kai kaikki kirjoittajat?) vaikka tosiasia lienee, että harva lukijoista on varsinaisia asiakkaitani. Toki aina silloin tällöin syntyy kauppojakin, esimerkiksi viime aikoina olen lähetellyt matonkuteita ja metallisia virkkuukoukkuja.
Älä nyt ymmärrä viestiäni niin, etten kestä kritiikkiä. Ei, siitä ei ole kysymys! Olenhan usein kysynyt lukijoiden mielipiteitä ja olen iloinen, jos joku viitsii vaivautua ja kertoo sen. Palveluyritys tarvitsee rakentavaa kritiikkiä. Asenne ratkaisee ja sanavalinnoista jo voi havaita, jos kritiikin antaja suhtautuu ”kohteeseen” positiivisesti, haluaa tukea ja kommenteillaan edesauttaa toisen kehittymistä.
Paitsi koko blogin, myös yhden kirjoituksen voi laittaa salasanan taakse. Siihen minulla tuskin on rohkeutta, sillä olisihan se vähän noloa, jos ei kukaan haluaisikaan…
Pellavasydämen Mervi