Juhlimme hyvän palvelun kera

 
Tuollainen otsikko edellisen kirjoitukseni perään – sellaista elämä on – joskus hyvää ja toisinaan huonoa! Muuten, siihen postin palvelua koskevaan kirjoitukseeni pitää tehdä pieni lisäys. Valitin, että on tällaisia paikkoja – kuten posti – että sinne on pakko mennä asioimaan, kun ei ole vaihtoehtoja. Kerroin saman jutun sisarelleni ja hänpä oikaisi minua: postin lähetykseen ja vastaanottamiseen on olemassa vaihtoehtoja.

Matkahuolto tietysti kilpailee postin kanssa, mutta jää kyllä hinnoittelullaan jälkeen. Posti on edullisempaa ainakin suht kevyissä paketeissa. Mutta sen sijaan R-kioskeilla on varteenotettava vaihtoehto pakettien lähettämiseen ja myös vastaanottamiseen. Lisäksi ovat nämä uudet Smart-postilaatikot. Muutamista verkkokaupoista tilatut tavarat tulevat esim. Siwaan tai johonkin muuhun liikkeeseen. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat minulle vieraampia.  

Yleensä sunnuntaipäivät kuluvat minulla yöpuku päällä, mutta tänään oli poikkeus. Puolenpäivän aikaan olin jo näin pukeutunut, jopa hiukset pestynä ja vähän laitettunakin.  Tyttäreni otti muutaman kuvan.

Suolaspuor nimi tulee täkäläisestä murteesta ja taitaa tarkoittaa suolavarastoa. Ravintola sijaitsee aittarannassa, meren äärellä (me sanomme sitä pasklahreks). Nuo punaiset makasiinit ovat tainneet muinoin olla suola- tai viljavarastoja ja sittemmin otettu ravintolakäyttöön. Yhdessä niistä on myös museo/kirpputori.

Kuvia en muistanut sisältä ottaa. Sisätilat on sisustettu vanhoilla esineillä. Itse pidän niistä kovasti, mutta ehkä näitä olisi voinut vähän enemmän nostaa esille. Toisaalta olivat hiukkasen ehkä päässeet nuhjautumaan, vai vaikuttaako tuollainen hämyvalaistus vaan sellaiselta.

Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja minä heti testaamaan palautteenvastaanottamisvalmiutta – phah, mikä sana! Oli nimittäin kovin liukas reitti ovelle, joten sydän syrjällään keppieni kanssa siellä hipsuttelin. Palaute otettiin hyvin vastaan ja heti kohta hän (myöhemmin tulin tietämään että meitä palvellut henkilö oli yrittäjä itse) lähtikin hiekottamaan polun.

Meillä oli ruhtinaalliset oltavat, samassa tilassa oli vain yksi pariskunta, joka teki lähtöä kun me tulimme. Taas kun me olimme lopettelemassa, tuli toinen pariskunta syömään. Oli oikein mukavaa. Ruoka oli erinomaisen hyvää, me emme kaipaa mitäään erikoisuuksia/kummallisuuksia. Mieheni otti Wanhan ajan sipulipihvin – naudan kypsäksi paistettu ulkofilepihvi, paistettua sipulia, smetanaa ja suolakurkkua tikkuperunoiden kera.

Tyttäreni valitsi Possua Bearnaisekastikkeella  – porsaan ulkofilepihvi ristikkoperunoilla ja minä valitsin
Metsästäjänleikkeen – porsaan ulkofile, kanttarellikastike ja tikkuperunat. Annokset olivat sopivat ja kaikkien ruoka oli maittavaa. Leipäkin oli kuulemma talossa leivottua ja paistettua ja maistui todella hyvältä, vaikkakin ilman voita. Ei löytynyt mitään moitittavaa.

Syntymäpäiväsankari on tuo valopää, jolla on juuri sytyttänyt! Valokuvaajan lapsus…. Tuo iloisesti naurava tyttö on minun – siis meidän!

Ravintola on kahdessa tasossa, joten en tietenkään lähtenyt koluamaan portaita ylös, mutta sen mitä tästä paikalta näin, niin huomasin, että taulut ovat uusikaupunkilaisen Olavi Juutilaisen maalaamia, tai ainakin hänen maalauksiensa painotöitä. Mielestäni ne ovat oikein kauniita, meilläkin on yksi painokuva kehystettynä.

Mirva valitsi jälkiruoaksi suklaakakun

Söimme tosiaan jälkiruoankin. Aarre ja minä valitsimme Puarin tyrnijäädykkeen, johon kuului myös uusikaupunkilaista marenkia (se on aivan erityistä) ja tyrnikastiketta. Sopivan makea lisä ruoan päälle.

Oikein oli mukava ruokahetki ja kotiin lähtiessä olo tyytyväinen, ruoka-annos oli juuri sopiva, ei liikaa, muttei liian vähänkään. Kotona keitimme kahvit ja sitten päiväpötköille! Ihan mukava sunnuntaipäivä. Illalla tytär sitten lähtikin linja-autolla Turkuun opintojensa pariin. Sitä ei enää kauan kestäkään, vaan valmistuminen alkaa jo häämöttää.