Kiitos kommenteistanne. Kiva, että ymmärrätte. Hiukan olen jo päässyt ”pahimmasta yli” ja palannut ajatuksissani normaaliin arkeen. Kävin lääkärissä, mutta kuten arvelinkin, asia ei selvinnyt. Odottelen siis….
Työviikko kului tosi nopeasti. Pääsin hyvin vähällä, kun minulla on nämä kaksi ihanaa ”assistenttia” putiikissa. Pikku-Mervi tekee töitä kuin viimeistä päivää niinkuin sanotaan. Puolen vuoden harjoittelu päättyy helmikuun lopussa ja näyttää siltä, että Mervin intohimona on jättää vimpanpäälle siistit paikat jälkeensä.
Lissu on opiskellut myytäviä tuotteita, koska osallistuu myös myyntityöhön. Määrätietoisesti hän tekee muistiinpanoja ja tarkistaa, jos ei jotain tiedä tai ymmärrä. Lahjatavarapuoli onkin varmaan helpompi oppia, mutta käsityötarvikkeissa tarvitaan aika paljon tietoa, taitoa ja ideoita.
Vaativin kysymys lahjatavarapuolella on tämän tyyppinen ”veljeni täyttää 70-vuotta ja pitäisi keksiä joku lahja”. Siinä pitäisi hallita koko repertuaari, osata kysyä oikeat kysymykset ja viimein keksiä hyvä idea.
Käsityötarvikepuolella joutuu omat käsityötaidot koetukselle. Innostuksesta on myös hyötyä. Kiva fiilis tulee siitä, kun saa asiakkaan INNOSTETTUA yrittämään jotain uutta.
Viime aikoina meiltä onkin kysytty vaikka millaisia käsityötarvikkeita. Hardanger-lankoja olisi kaivattu tänään. Mietinkin, että onko putiikin alanimi ”käsityöpuoti” liikaa lupaava, kun valikoima on kuitenkin hyvin rajattu. Tästä nouseekin ristiriita – toisaalta pohdin sitä, että pystynkö ylipäätään jatkamaan putiikin pitämistä ja toisaalta näen ison haasteen valikoiman lisäämisessä ja painopisteen siirtämisessä tarvikepuolelle. Osaisipa joku neuvoa!
Eilen minulta käytiin kysymässä tällaisen käsityötarvikkeen nimeä ja käyttötarkoitusta.
Metallisen osan päässä on ”kuoppa”, mutta ei näytä siltä että siellä olisi kierteet. Onko lukijoilla tietoa?
Pieni palkinto on luvassa sille, joka osaa kertoa, mikä työväline on kyseessä ja mihin ja miten sitä käytetään.
Olen monesti kertonutkin, että nautin suuresti työni sosiaalisesta puolesta. Tänään vakituinen asiakkaani tuli kauppaan ja minä iloisesti kysymään kuulumisia. Hätkähdin, kun hän oli niin ”oudon” näköinen. Olin iloinen, että saimme pitkään olla kahden, jotta ystävä sai rauhassa kertoa puolisonsa kuolemasta. Toki olin tietoinen vakavasta sairaudesta ja nyt kertasimme vaihe vaiheelta sairauden nopean etenemisen ja tiistaisen poismenon. Tunnen oloni hyvin nöyräksi, kun minulle uskotaan niin iloiset kuin surullisetkin kuulumiset. Moni onkin ilmaissut ilonsa siitä, että on vielä kauppoja, jossa on AIKAA kuunnella. Niinhän se on. Jokainen meistä (kai?) tarvitsee toista ihmistä varsinkin silloin, kun on elämässä vaikeaa.
Mervi