Joululahja lapselle tai lapsenmieliselle

En enää muista, mistä tuo oiva idea pälkähti päähäni. Itse olen aivan innoissani hernepusseista. Juuri kun ne olivat valmistuneet, yksi asiakas kertoi heidän eilisestä päivästään. Olivat olleet lasten joulujuhlassa ja siellä oli ollut esitys, jossa käytettiin hernepusseja. Lapset olivat niin innostuneita, että vielä kotonakin jatkoivat leikkiä.

Valitsin lapsellisia kangastilkkuja varastoista. Tein sisäpussin, johon herneet sujautettiin (paitsi että aika monta vieri pitkin lattioita). Saumat huolellisesti kiinni ja mielestäni ovat nyt turvallisia vaikka retuutettaviksi.

Aika upeita hernepusseja olisi tullut näistä ihkuista kankaista, mutta hintakin olisi ollut suurempi ja sitä paitsi nämä ovat ehkä hiukkasen ohuita tähän tarkoitukseen.

Näihin kankaisiin on muuten tullut lisääkin valikoimaa, mm. maatuska-kangas. Yksi kuosi on myös vahapintainen. Siitä teen ruokalappuja, jahka kiireet menee ohi.

Keräilin noihin hernepusseihin ohjeetkin, mitä nyt tuli mieleen erilaisia pelejä, leikkejä ja kilpailuja. Hernepussit sopivat kaikenikäisille, myös vanhainkodin dementia-osasto voisi ottaa ohjelmistoonsa hernepussi-leikkejä. Varmaan tulisi monelle mummolle ja vaarille lapsuus mieleen? Joulunpyhinä hernepusseilla saisi koko suvun yhdessä leikkimään. ”Ja vanhakin nyt nuortuu, kuin lapsi leikkimään…”
Tällaiset ohjeet saa hernepussin ostaja mukaansa:


Hernepussit –  mitä niillä tehdään?          Pellavasydän, Mervi Lamminen
Tarkkuusheitto:tarvitaan useampi pussi. Keskelle lattiaa laitetaan esim. vati. Kukin kilpailija  heittää hernepussia vuorollaan ja yrittää osua vatiin. Peliä voidaan vaikeuttaa – heitetäänkin selän takaa tai selin jalkojen välistä. Vadin sijasta heittämistä voidaan kokeilla myös vanteen läpi. Voittaja on se, joka saa eniten osumia!
– Jonglööraus:  Hernepusseja heitellään esim. kahta pussia kerrallaan, pussit pitää saada pysymään ilmassa. Voidaan keksiä erilaisia temppuja: heitä pussi ilmaan, pyörähdä ympäri ja ota pussi kiinni. Heitellään piirissä toiselta toiselle.
Tasapainoilua: Tätä voidaan leikkiä samoin kuin ”johtaja käskee”. Yksi on määrääjä ja muilla pelaajilla on hernepussi kullakin. Johtaja käskee esim.
          Laita pussi pään päälle ja kävele huoneen ympäri, pussi ei saa pudota. Jos se kuitenkin putoaa, joudut aloittamaan alusta.
          Laita pussi pään päälle ja hypi vasemmalla / oikealla jalalla, pussi ei saa pudota.
          Laita pussi pään päälle ja mene kyykkyyn, nouse ylös, kyykkyyn, ylös. Pussi ei saa pudota.
          Pussi pään päällä kosketa sormenpäillä varpaita, mutta älä pudota pussia.
          Pussi pään päällä lue lorua ”pää, olkapää, peppu, varpaat, polvet….” kosketa aina sormilla sitä ruumiinosaa, mutta älä pudota pussia.
          Laita pussi olkapäälle ja hyppää ”haara, perus, haara, perus” – älä anna pussin pudota.
          Nyt laitakin pussi varpaiden päälle ja nosta vuorotellen kumpaakin jalkaa ylös, niin että pussi pysyy mukana.
          Tämä on vaikea: laita pussi nenän päälle ja pyöri ympäri.
Näitä temppuja voi keksiä aina lisää. Ne voisi myös kirjoittaa korteille (lapset voivat itsekin keksiä hassun hauskoja juttuja) jokainen saa vuorollaan olla johtaja ja nostaa kortin pussista. Sitten tehdään kuten kortissa määrätään. Varminta on tietysti, että aikuinen keksii temput, että ne ovat osallistujien tasoisia ja kaikki pystyvät ne tekemään. Näin säilyy onnistumisen ilo!
 
Pusseissa on sisäpussi, jonka sisällä on oikeita ruokaherneitä. Herneet ovat siis turvallisesti piilossa ja maatuvana pussi on ekologinen tuote.

Tässä siis yksi idea joululahjaksi lapselle, jolla on jo kaikenlaisia leluja…
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top