Useammankin kerran olen kirjoittanut palautteen antamisesta ja saamisesta. Kehuja on kiva saada, mutta kritiikki vie asioita eteenpäin, se auttaa kehittämään toimintaa.
Omasta mielestäni annan positiivista palautetta. Minun ei ole vaikea kehua vaikkapa toisen asua tai hyvää ruokaa, kaunista sisustusta ja hyvin tehtyä työtä. Mutta. Jostain kumman syystä aikoinaan olen lapsiltani saanut palautetta, että ”en koskaan kehu”. Epistä! Esikoistani odottaessani muistan vakaasti päättäneeni, että kaikin voimin yritän lujittaa lasteni itsetuntoa, kehua ja kannustaa… ilmeisesti olen epäonnistunut?
No, eksyin varsinaisesta aiheesta. Viime aikoina olen saanut iloista palautetta asiakkailta. Eilen piipahdin putiikissa, vaikka olinkin ”vapaalla”. Istuin päällystakki päällä keinutuolissa ja tuli asiakas, jolle pahoittelin, että näin vaan laiskana istun tässä. Tähän asiakas totesi: ” Mutta ihanaa, että olet paikalla!” Voisiko sen kauniimmin sanoa?
Eräs asiakas koki saavansa ”ylimääräistä” palvelua (vaikkei se minusta siltä tuntunut) ja niinpä hän toi minulle kiitokseksi kukkasen.
Kaunis ja jouluun niin mainiosti sopiva punainen atsalea. Tuo peltinen purkki on löytynyt ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta ja sopii tähän mitä mainioimmin! Vähän vetoisessa paikassa kukkanen nyt sijaitsee tiskin nurkalla oven suussa. Toivon kuitenkin, että saamme sen pysymään hengissä. Meitä on liikkeessä nyt ajoittain kolmekin: minä, pikku-Mervi ja Pirkko. Jos kaikki käy kukkaa kastelemassa se ei tykkää hyvää, joten annoin tehtävän kokeneimmalle eli Pirkolle. Atsalea kuulemma pitää siitä, että kerran viikossa upotetaan ruukku veteen, eikä sen lisäksi vetta annetakaan. Sijoituspaikka pitäisi olla valoisa.
Piipahdukseni putiikissa osui oikeaan aikaan, kun eräs vaki-mummoni sattui myös käymään. Hän toi minulle Mahonia-pensaan oksan. Hämmästelin kuullessani, että tuollainen aina-vihreälehtinen ja kukkanuppuinen pensas kasvaa Suomessa luonnossa. Asiakas oli siitä tehnyt kransseja, mihin varmaan oikein hyvin sopiikin. Laitoimme oksan veteen, toivoen jospa nuo nuput vaikka aukeavatkin. En tiedä. Tämä mainitsemani asiakas tuo usein jotain tullessaan, omenia, kukkia… Mietin tätä asiaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että joku ihminen on luonteeltaan ”vieraanvarainen” ja antelias. Ei tarvitse olla niin erikoista syytä, kun haluaa ilahduttaa toista. Tai sitten mummo on niin iloinen siitä pienestä hetkestä, kun saa istua keinutuoliin ja kertoa viime päivien tapahtumat. Kun ei ole kiire ja joku jaksaa kuunnella.
Mistä minä olen kiitollinen, kenelle voisin tänään antaa kiitosta?
Näin itsenäisyyspäivänä kiitollisuuden aihetta ei ole vaikea keksiä: vapaus, oma itsenäinen isänmaa, rauha…
Kiitollinen olen niille miehille ja naisille,
jotka itsensä uhraten ovat meille itsenäisen Suomen hankkineet.
Tavalla ja toisella.