villasukat

Seesteistä syksyä

Pellavasydämeen kuuluu hyvää. Ei mitään erikoista, mutta arki on mallillaan. Olemme saaneet korjausompelun osalta suman setvittyä ja nyt teemme töitä sitä mukaa kun niitä tulee. Ja niitähän tulee päivittäin. Ilmojen kylmennyttyä (ja joulun lähestyessä) asiakkaat ovat alkaneet neuloa ja saamme palvella asiantuntemuksella ja osaamisella. Nautin siitä, että TIEDÄN, mitä myyn. Langat ovat tulleet tutuksi ja […]

Seesteistä syksyä Lue lisää »

Sisääntulo

Putiikin houkuttelevuus koostuu monesta pienestä ja isosta asiasta. Jo kaupan ulkopuoli pitäisi olla siisti ja kutsuva. Viimeistään oven avattuaan asiakas muodostaa käsityksen, onko tämä ”minun tyyliäni”. Vaikka TIEDÄN nämä asiat, silti monta kertaa huomaan, että eteinen ei olekaan se, mitä haluaisin Pellavasydämestä ensimmäisenä näyttää. Tätä juttua varten en ole stailannut mitään. Olen kuvannut meidän eteisen

Sisääntulo Lue lisää »

Syksyinen sukkalanka

Tänään on ihana aurinkoinen päivä – tai ainakin aamu! Tunnen oloni ihan ”normaaliksi” ihmiseksi, kun olen noussut ylös jo seitsemän aikaan. Yleensähän nukun puoli kymmeneen, että just ja just ehdin ovet avaamaan kymmeneksi. Täksi aamuksi oli ohjelmaa: Uudenkaupungin kivijalkayrittäjien aamukahvitilaisuus, jossa suunniteltiin Eu-hanketta ”kivijalka kuntoon”. Pellavasydänkin osallistuu tällaiseen ammattikorkeakoulun ja yrittäjien yhteiseen projektiin. Mukava nähdä,

Syksyinen sukkalanka Lue lisää »

Ulkokuvauksia

Tänään oli niin hieno auringonpaiste ja muutoinkin kaunis alkusyksyn päivä, että käväsimme kuvaamassa villasukkia ulkona. Vielä ei ole pakkanen puraissut kesäkukkia.  Pellavasydämen Mervi

Ulkokuvauksia Lue lisää »

Värikästä miehen jalkaan

Nykyäänhän ei saisi enää erotella ”miesten” ja ”naisten”. Minä olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että miesten villasukat näyttää erilaiselta kuin naisten. Ja siis myös poikien ja tyttöjen värit on erilaiset. Niinpä meillä on tarjolla miehille mustia, sinisiä, ruskeita, vihreitä ja harmaita villasukkia, joissa kirkkaita värejä on ainoastaan raitoina – ja niitäkin vain hillitysti. Aina harmittaa, kun

Värikästä miehen jalkaan Lue lisää »

Puuvillasukat

Kyllä voi neulotut sukat suloiset olla! Nämä puuvillaiset, joista jo aiemmin kerroin, ovat nyt valmistuneet. Sukkapari painaa 62 grammaa ja kerässä on 100g, joten saan vielä toiset pienet sukat. Niistä ei kyllä tule yhtä kauniit, kun jäljelle jäi vain yksiväristä lankaa. Tässähän on sellainen kerä, että sukan vaihtumiskohdassa on merkkilanka. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä

Puuvillasukat Lue lisää »

Olenkohan minä läheisriippuvainen?

Mieheni lähti tänään mökille. On siellä yhden yön ja tulee jo huomenna kotiin. Tiesin vanhastaan, etten kykene mihinkään yksinollen. Kumma juttu. Olenhan minä täällä yleensäkin koko päivän yksin ja teen töitä putiikissa. Nyt en muka mitään…. Nukuin muutaman tunnin ja nyt vain odotan, että koska voi mennä yöunille. Aikaisempina vuosina juurikin yksin ollen sain paljon

Olenkohan minä läheisriippuvainen? Lue lisää »

Tasapaino säilyy

Kirjoitin aamulla asiakaspalautteesta, joka luonnollisesti sai mielen apeaksi. Jotenkin se vain elämä pitää tasapainosta huolen (noei kyllä aina ja kaikissa asioissa). Illalla sain kiitokset hyvin tehdystä työstä, kun neulomani sukat olivat päässeet perille. Todentotta, niitä paketoidessamme (jälleen kerran tuli ruma paketti) yhdessä henk.koht.avustajan kanssa, hän ihmetteli: ”Miten pystyt luopumaan näin kauniista työstä?” Minä varmaan vähän

Tasapaino säilyy Lue lisää »

Toisenlaiset pitsipolvarit

Kaikkein paras tunnustus käsityöläiselle on se, kun asiakas palaa tilaamaan lisää. Pitsipolvarit tilannut facebook-asiakkaani halusi nyt toisenlaiset polvisukat. Näissä on ehkä häivähdys nyt niin kuuluisia ”anelmaisia”, mutta eivät ollenkaan ole samanlaiset. Lankana Tekstiiliteollisuuden Pallas, puikot 3,5. Ensin kaksi kuvaa valmisteluvaiheesta. Yleensä laitan sukat suoraan puikoilta myyntiin. Nyt ”pingotin” ne jalkoihin, suihkuttelin kosteaksi ja kuivatuksen jälkeen

Toisenlaiset pitsipolvarit Lue lisää »

Pitsipolvarien ohje osa III – nappilista

Hypätään ohjeessa nappilistaan, vaikka varsinainen sukkaosa onkin vielä tekemättä. Toivon, että tämän ohjeen käyttäjät osaisivat tehdä perussukan ilman minun kirjoittamaani ohjetta. Jos joku sen kuitenkin tarvitsee, laittakoon kommenttia tulemaan. Teen sen sitten myöhemmin – siis tarvittaessa. Silmäile ensin koko kuvasarja. Tämä on älykkyystesti siksi, että minä en osaa tehdä ohjetta.Tätä tehdessäni ei ollut mahdollisuutta pyytää

Pitsipolvarien ohje osa III – nappilista Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top