makuuhuone

Iloa tauluista

En voisi kuvitella kotia ilman tauluja. Minulla on oma ”filosofiani” niiden sijoitteluun, mikä perustuu kehyksiin, värimaailmaan ja tietysti myös kuviin. Makuni on aika vanhanaikainen, julisteet eivät ole minun juttuni. Meidän makuuhuoneesta piti alunperin tulla ”seesteinen, rauhallinen”, mutta pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi täyttyä. Seinä täyteen tauluja ja vaaterekki, joka teki yleisilmeestä tosi rauhattoman. Olin kuvitellut, että […]

Iloa tauluista Lue lisää »

Mustaa ja valkoista

Enpä olisi osannut muutama vuosi sitten edes kuvitella, miten mustavalkoinen minusta tulee. Vaatteet ylläni on usein harmaata, mustaa ja valkoista, mutta toki välillä violettia ja jopa ripaus punaistakin joskus. Sisustuksessa näyttää sama värikoodi valtaavan alaa. Kävin ostoksilla Jyskissä. Piti ostaa vain halpa fleecepeitto käsityötarpeiksi (siitä myöhemmin toisessa blogissani Eipäs: myöhemmin huomasin, että julkaisin tän ”väärässä”

Mustaa ja valkoista Lue lisää »

Voisko tätä irtiotoksi sanoa?

Jo torstaina kuulin useamman toivotuksen ”hyvää viikonloppua!” – Mitä ihmettä, eihän torstaina vielä minkäänlainen viikonloppu ala? Tai no…. Perjantaina vielä työpäivä ja lauantainakin tynkätyöpäivä. Lauantaina iltapäivällä aloin tuntea turhautuneisuutta. Harvoin tympäännyn työhöni. Hetkittäin ja johonkin ikävään työvaiheeseen kylläkin. Perjantaina alkoi tuntua siltä, että nyt pitäisi olla jotain vaihtelua: minullahan työ- ja vapaa-aika limittyvät ja lomittuvat

Voisko tätä irtiotoksi sanoa? Lue lisää »

Vaatteista, asuista ja kaapista

En olekaan pitkään aikaan postannut mitään vaatteista. Syynä ennen kaikkea se, etten ole vaatteita ostanut. Olen tieten välttänyt edes poikkeamista kauppaan saati vaatetankojen pläräämistä. Aina ei voi jäljittää, mistä inspiraatio iskee, mutta tänä iltana – lauantaina siis – asensin kameran jalustimeen ja otin ensimmäisen asukuvan. Lähinnä itseäni varten aion ottaa muutamia kuvia ja tarkastella näkökulmasta,

Vaatteista, asuista ja kaapista Lue lisää »

Nopeasti valmista, hups!

Täällä siivotaan. Koitetaan keksiä sijoituspaikkaa laatikoista puretuille tavaroille. Verhoista jäänyt kaitale, hmmm…. jospa tekis ihan heti sen tyynyn, niin ei tarttis kangasta siirrellä paikasta toiseen.  Sain selitettyä itselleni, ettei tuohon kannata sen kummempia kiinnityssysteemejä kehitellä, ihan vaan napeilla kiinni – on sitten helppo raksia ne pois, jos täytyy vaikka pesuun laittaa. Lienevät jonkun vanhan palttoon

Nopeasti valmista, hups! Lue lisää »

Uusi kone ja kaikki…

Kyllä mun nyt niin kelpaa! Uudessa kodissa on elämä lähtenyt rullaamaan, vaikka pientä totuttelua onkin: kaapit aukee väärään suuntaan, uusia hanoja ei osaa käyttää, pyyhkeille ei ole paikkaa jne. Mutta mulla on uusi pöytäkone ja se toimii kuin ihmisenmieli, jopa nopeammin kuin mun sormet. Nyt sen vasta huomaa, miten paljon meni aikaa odotteluun, kun vanha

Uusi kone ja kaikki… Lue lisää »

Pieni pettymys

Nukuttiin sitten ensimmäinen yö uudessa kodissa. Tosi kivalta tuntuu, vaikka pienen pettymyksen koinkin. Olin ostanut hienot pellavalakanat: pussilakanat, tyynyliinat ja vielä koko sängyn mittaisen aluslakanankin. Minun mittapuuni mukaan kalliit, vaikka 30 prosentin alennuksessakin olivat. Yli 200 euron setti. Laitoin niitä sitten paikoilleen ja huomasin, ettei se iso alulakana ollutkaan, vaan iiiiiso pussilakana. Noh, ei kai

Pieni pettymys Lue lisää »

Kone tilttasi, mutta homma pyörii…

Ikivanha pöytäkoneeni sanoi sopimuksen irti. Tosi hölmö olo, kun on niin siihen tottunut. Sen ääressä on niin leppoisaa työskennellä, puolimakuulla pöydän päällä röhnöttäen. Tänään meillä oli ensimmäinen julkinen näyttö vanhassa kodissa, mutta emme ole vielä saaneet tietoa, onko edes ketään käynyt. Uudessa kodissa hommat etenee. Valitettavasti kuvat on kamerassa, enkä osaa niitä tähän tabletille liittää.

Kone tilttasi, mutta homma pyörii… Lue lisää »

Makuuhuoneen tapetti

Remontti uudessa kodissa edistyy rau-hal-li-seen tahtiin. Juuri nyt ei ole palkallisia työntekijöitä, vaan mieheni tekee töiden jälkeen sen, mitä ehtii ja jaksaa. Makuuhuone tuli tänään tapetoitua. Tämä tapetti on huolellisesti ja harkiten valittu ja pidän siitä edelleen. Tämä tehostetapetti tulee vain yhdelle seinälle ja muihin tulee saman sarjan yksivärinen tapetti. Siinä on kankaanomainen struktuuri ja

Makuuhuoneen tapetti Lue lisää »

Oma koti oikotiellä

Nyt on meidän talo laitettu myyntiin. Muutama tunti mieheni kanssa aherrettiin myyntikuvien kanssa. Yritimme noudattaa stailausohjeita ja pistää pois (näkyvistä) mahdollisimman paljon. Näin muuttui makuuhuone lopulliseen kuvaan. Tämän kuvan jo näytinkin teille. Ensimmäinen yritys siistiä huone. ….ja lopullinen versio. Eipä tästä keittiökuvasta voi päätellä, miten erilainen se YLEENSÄ on.  Tasot tavaransäilytyspaikkana ja ruokapöytä täynnä tavaraa…

Oma koti oikotiellä Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top