Alafosslopi

Paksu palmikkopaita

Kerroinkin jo aiemmin, että asiakas lähetti minulle vanhan lehden vuodelta 1979 koska toivoi minun neulovan sen ohjeella villatakin. Selailin lehteä ja löysin siitä muutakin mukavaa. Aika usein muoti ja mallit ovat oman aikakautensa tyylisiä ja näyttävän tänään oudoilta, mutta kaksi villapaitaa miellytti minun silmääni ja päätin neuloa toisen niistä. Syntyi paksu palmikkopaita. Ohjeessa on käytetty […]

Paksu palmikkopaita Lue lisää »

Tusseladd-paita

Olen jo monen monta kertaa päättänyt, että islantilaiset villapaidat saa riittää. Olen neulonut niitä ehkä kolmisenkymmentä. Ja aina vaan innostun uudestaan. Nyt inspiroiduin syksyisistä väreistä, vaikka ne eivät itselleni sovikaan. Puodissa on esillä useampi -yllätys, yllätys – sininen paita, muttei yhtään ruskan väristä. Lisäksi minulle sattui tilauksessa jokin ”näppäilyvirhe” ja muutamaa väriä tuli ehkä yli

Tusseladd-paita Lue lisää »

Kun ohjeessa on erilainen lanka

Islantilaisia kaarrokepuseroita tehdään pääsääntöisesti kahdesta islantilaisesta langasta, Lettlopista ja Alafosslopista. Alafosslopi on kaksi kertaa niin paksua kuin Lettlopi. Kirjassa Islantilaisia neuleita on ohjeita molemmille langoille ja aika usein tulee pettymys, kun löytää kivan mallin, mutta ohjeessa on erilainen lanka, kuin mistä haluat puseron tehdä. Kun näin käy asiakkaalle, yritän hienovaraisesti saada selville, miten harjaantuneesta neulojasta

Kun ohjeessa on erilainen lanka Lue lisää »

Tilaustyö, muttei onnistunut

Kaksi viikkoa sitten perjantaina sain islantilaisen neuleen tilaustyön. Asiakas (mies) valitsi mallin ja värit Alafosslopista. Koko määrittyi valmiin puseron mukaan, jonka olin tehnyt samasta langasta. Eli olisi pitänyt olla helppo – tehdä vaan samankokoinen. Otin matkalle mukaan kuvan, johon olin merkinnyt mitat, jotta minun ei tarvitsisi mallia kuskata mukana – mittanauha vain. Näin:   Noudatin

Tilaustyö, muttei onnistunut Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top