Otsikko on kyllä raflaavampi, mitä oikeasti tarkoitan. Mitään paljastuksia ei siis ole luvassa. Mutta kehopositiivisuus -sanan voisin tässä ensimmäistä kertaa kirjoittaa.
Olen aina halunnut piilottaa muotoni. Aiemmin iso peppu on ollutkin jotenkin hävettävää, mutta nykyäänhän sitä jotkut jopa oikein tavoittelee! Jo 20 vuotta sitten työkaverini ihmetteli, miksi teen kaikista vaatteistani niin väljiä. Vasta nyt riittää rohkeus – vai ikä? – olla sellainen kuin olen.
Pukeutumisneuvojakoulutus on laittanut miettimään ja seuraamaan pukeutumista uudesta näkövinkkelistä. Mikä OIKEASTI on kullekin vartalolle suopeaa?
Halusin tehdä pienen ”empiirisen tutkimuksen” omasta vartalostani. Otin umpimähkään kolme erilaista mekkoa ja kuvasin ne päälläni. Ensimmäinen ja viimeinen ovat vartalonmyötäisiä ja keskellä yksi väljä.
Kyllä se saattaa olla, ettei noita ulottuvuuksia kannata yrittää peittää… antaa vaan näkyä – vai mitä mieltä olet?
Ainahan sitä tähdennetään pukeutumisessa, että kaikki lähtee alusasusta. Kyllä. Nyt minulla on parhaat rintaliivit ja erittäin tukevat housuliivit alla, joten pönäkkä on olo. Ei ainakaan hölsky!
Tämä ensimmäinen mekko on hyvänlaatuista trikoota ja se on vuoritettu. Pituuskin tässä taitaa olla juuri ihanteellinen, polveen ulottuva. Sukkikset on paksut ja tarpeeksi isot, joten niiden kanssa on kiva olla ja se on paljon sanottu sukkahousuista.
Sitten tämä väljä mekko. Olen ommellut sen koulutyönä teemalla ”kiertotalous”. Materiaalina on tummanvihertävänharmaa päiväpeitto ja mustat keinonahkahousut.
Ei näy laaksoa ei kukkulaa. Tainoh, rintavuutta ei pysty piilottamaan.
Halusin vielä varmemmksi vakuudeksi kuvata toisenkin ihonmyötäisen trikoomekon.
Vaikka tämä kukkamekko tuntuikin kaikkein mukavimmalta päällä, taitaa sittenkin ensin kuvattu olla parjaimman näköinen?
Saat sanoa mielipiteesi, olen iloinen, jos kommentoit. Tietysti nämä ovat muutenkin eri tyyppisiä asuja, mutta jos nyt tarkastellaan vaan peittävyyttä.
Pellavasydämen Mervi