Voi että voi ihminen olla liikuntavastainen! Ymmärrän, että on ihmisiä, joille liikunta on välttämätöntä, ihmisiä, jotka tuntevat olonsa kurjaksi, jos eivät pääse ulos ja liikkeelle tai kuntosalille. Ihmisiä, joiden elimistö alkaa voida huonosti, jos ei saa säännöllistä ”rääkkiä”. Minulle KAIKKI liikkuminen on vastenmielistä. Tai noh, ehkä poikkeuksen tekee käsityömessut.
Viime sunnuntaina kävin Turun kädentaitomessuilla. Mukaan ei tarttunut oikein mitään. Kolme kirjaa, lehtitilaus ja magneettinen kahvimitta. Kotiin tultua luin tilaajalahjaksi saamani lisälehdet ja seuraavana päivän totesin, että minulle oli jo tullut nuo samaiset lehdet! Se hyöty huonomuistisuudesta on, että voi lukea lehdet moneenkertaan ja joka kerta ne ovat kuin ennennäkemättömät. Toivottavasti eivät kuitenkaan laita minulle toista lehteä tulemaan.
Kerran viikossa olen varannut avustajan kuntosali- tai uimahallikäyntiä varten. Koko päivän tuntuu raskaalta, kun tiedän, että työpäivän päätteeksi on lähdettävä. Tänäänkin yritin miettiä, että jos kuitenkin lähdettäisiin shoppailemaan, mutta kun ei oikein sellaiseen ollut tarvetta. Sisareni neuvoi – kun osaa samaistua liikunnanvastaisuuteeni – että ”lähde pyörätuoliretkelle Alisenkadun (meidän pääkatu) päästä päähän ja katsele näyteikkunoita”. Tosi hyvä idea – mutta kun ei ole sitä pyörätuolia… Heti huomenna soitan ja tilaan. Kesällä on kaikenlaisia markkinoita ja iltatoreja, minne olisi kiva mennä, mutten jaksa kävellä. Pyörätuolilla siis!
No, minun oli siis lähdettävä kuntosalille. Toista tuntia olimme avustajan kanssa kahdestaan salilla. Ai mihin tarvitsen avustajaa? Noh, hän laittaa lenkkarit jalkaani, kun en itse saa nauhoja kiinni. Hän pitää kyynärsauvaa hollilla, nostaa jalkani muutaman laitteeseen, joihin en itse pääse. Kuljettaa juomapulloa ja kantaa kassini, kun kuljen kahdella kyynärsauvalla.
Olen ymmärtänyt, että yksi kerta viikossa ei auta oikein mitään. Pitäisi käydä vähintään kaksi kertaa kuntosalilla, että kunto kasvaisi. Toivottavasti tästä yhdestäkin kerrasta kuitenkin jotain hyötyä olisi. Ainakin hiukan vetreämmältä tuntui kotiin palatessa. Tänään kävelinkin (ei siis menty sitä korttelin pituista matkaa autolla) hivenen pidemmän matkan, kun poikkesimme torilla ihailemassa vaalimainoksia. Siellä se minunkin kuvani ”loisti” aika suurena. Hassua, jotenkin…
Tällaiset mainokset oli tämänpäivän paikallislehdessä. Vierekkän. Kuvat näyttää näissä vedoksissa kehnoilta, mutta lehdessä ovat paremmat.
Vaalityötä on tehty aikomaani enemmän.
Mervi