Esittelyssä puiset puolanpohjat

Nyt ne on valmistuneet! Puiset puolanpohjat. Ei tällaisia taida muualla ollakaan. Edes täkäläiset kudontavirtuoosit eivät ole nähneetkään mokomia. Ollessani kansalaisopiston kudontapiirissä lähes kymmenen vuotta sitten, näin siellä ehkä kymmenkunta tällaista. Nyt siellä on kuulemma enää kaksi jäljellä…. ovat karanneet kutojien matkaan.

Eräs asiakkaani kiikutti toisen näistä kallisarvoisista puolanpohjista minulle malliksi. Sen mukaan puuseppäni teki koko joukon uusia. Ei se ihan helppoa ollut, vaikka meikäläinen puutöitä taitamaton kuvittelee tuosta vaan tuollaisia pyöräytettävän.

Puolia on kahta pituutta, toinen on 10 cm ja toinen vähän lyhyempi.
Puolan valmistamisessa hankalinta oli tuon läpi kulkevan reiän tekeminen.
Reikä pitää olla halkaisijaltaan 5 mm eikä siinä ole varaa yhtään poran harhautua.
Tällaiseen vanhempaan sukkulamalliin pitää olla vähän lyhyempi puola
Sensijaan tähän malliin voisi olla pidempikin kuin 10 cm.
Siinä niitä olisi kestäviä ja helppokäyttöisiä puolanpohjia. Maksavat 8 euroa kappale. Ideana näissä on – paitsi se, että ovat kestäviä, eritoten se, että lanka ei pääse päistä karkaamaan. Tottakai kokeneet kutojat osaavatkin puolat täyttää niin, että lanka pysyy, mutta aloittelijoille ainakin tämä helpottaa työtä.
Jäi ottamatta kuva, miten nämä täytetään. Palaan siihen joku toinen kerta.
Kankuritar, Eija ja muut kudontaa harrastavat – miltäs tämä näyttää?
Pellavasydämen Mervi

Sekin jäi kertomatta, että kuvausalustana on käsin neulottu shaali.
Arvatkaapa, mistä materiaalista se on tehty?

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top