Ruokalappuja ja muistelmia

Mun kamera on taas hukassa. Luulen, että se on putiikissa. Kuvaton postaus siis. Tänään sain valmiiksi 23 ruokalappua ja 3 essua. Pienissä hetkissä piti ommella, kun lonkka kertoo, että sitä on juuri operoitu. Istuminen ei ole oikein kivaa. No onneksi lisälääkitys auttoi.

En yleensä koskaan kuuntele musiikkia. Mutta nyt ommellessa taas. En tiedä, mikä laukaisi muistelmasuonen. Olin hyvin nostalgisissa tunnelmissa ja jostain syystä muistelin vanhaa, ihanan ihanaa työpaikkaani Ähtärin verotoimistossa. Lähinnä mieleeni tulivat entiset kollegat, mitähän heille tänään kuuluu? Saattaa olla, että joku heistä lukee tätä blogia… Olisi tosi kiva lukea kommenttia, jos Anita, Riitta, Terttu tai joku muu lukee kuulumisiani. Taas kerran harmittaa, että monet tietävät minun kuulumiseni, mutta minä en. Varsin yksipuoleista tämä blogimaailma on, mutta niin se vaan on.

Ensi viikko on työteliäs, sikäli, mikäli työnteko sujuu. Viimeinen viikko ennen joulunavausta Uudessakaupungissa. Ensi viikonloppuna Vanhan ajan markkinat tulevat hyvin lähelle meidän portteja. Ainakin autot jätetään niille suunnille. Toivon, että saamme putiikista houkuttelevan näköisen. Jouluisen, valoisan. Missähän ne jouluvalot taas luuraa – aina hukassa, kun tarvittaisiin…

Tiistaina on tikkien poisto.

Toivon saavani joka päivälle tiistaista alkaen henkilökohtaisen avustajan sekä kotiin että varsinkin putiikkiin. Tavarat tippuu lattialle ja sitten en pääsekään liikkumaan. Toisaalta moni asia on vielä järjestelemättä, hukassa, joten auttavat kädet/jalat ovat tarpeen.

Yksin en yritäkään pärjätä, Pirkkoa taas tarvitaan.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top