Sisukkaasti

Olen tehnyt määrätyt jumppaliikkeet aivan ohjeiden mukaan. Se on uutta, sillä yleensä kyllä helposti niistä luistan. Silmissä säkenöi kun yritän venyttää lyhentyneitä lihaksia, mutta on ilo huomata, miten nopeasti tapahtuu edistymistä. Hyvä sisukas minä!

Selatessani facebookia löysin sivun, jossa Nordea-pankki ja Talouselämä-lehti etsivät sisukasta yrittäjää. En kunnolla lukenut pointtia, kun jo olin kirjoittamassa omaa tarinaani. Olisin ihan  varmasti ansainnut sisukkuuspalkinnon, enkö totta?

Vasta ajan päästä tajusin, että siinä varmaan tarkoitettiin ja etsittiin taloudellisesti sinnikästä yrittäjää. Minähän en ole suuremmin joutunut taloudellisiin ongelmiin. Kirjoitin siis ihan sivu aiheen.

Minulla on täällä monta käsityötä mukana. Kiireessä hamusin lankoja mukaani ja yhdeksi valikoituivat halvat 7 veljestä langat (ostos ajalta ennen omaa lankakauppaa). Tein niistä tosi isot miesten sukat. Tänään huomasin, että olin tehnyt liian isot. Liian leveät. Pitkän varren resorissa se on ok, mutta jalkäterässä 14 silmää puikolla on liikaaa. Sisukkaasti purin molemmat kiilakavennuksiin asti. Samalla huomasin, että erivärinen kärki ei ollut tyylikäs.

Muistatte varmaan, että aiemmilla kerroilla antibiootti on tiputettu subklaavin kautta. Nyt minulla on vain tavallinen kanyyli kädessä, eikä se juurikaan haittaa toimintojani.

Huomenna alkaa taas arki ja näen tod.näk. leikkaavan lääkärin. Kysyn, koska pääsen kotiin ja koska saan ajaa autoa? Tiedän jo, että herään aamulla oven avaamiseen ja kysymykseen: ”Mikäs teidän nimi on? Pitäisi verinäyte ottaa.” Siitä selviää mm onko hb noussut yhtään, nyt se on 89. Ja monta muuta asiaa…Sisukkaasti yritän jaksaa odottaa. Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top