Nautin parturissa käynnistä, samoin jalkahoidosta. Manikyyrit ja kasvohoidot olisi myös ihania. Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä näistä. Minä nautin toisen ihmisen kosketuksesta.
Ihanaa, kun joku hoitaa!
Hoitamiseni täällä sairaalassa on luonnollisestikin toisella tavalla iholle tulevaa. Nyt olen jo hitusen itsenäisempi, mutta vieläkin minuun ”käydään käsiksi”. Huono ilmaisu, mutta yhtään parempi ei olisi ”kosketellaan”.
Jalat nostetaan sänkyyn, jalat rasvataan. Haava puhdistetaan, suojataan ja sitä tarkkaillaan. Vatsan läskeihin tartutaan, kun on napapiikin aika. Mitataan verenpainetta, otetaan verikokeita (yleensä aamulla, kun en ole vielä herännytkään). Kylvetetään. Pestään ja pyyhitään. Kuusi kertaa päivässä kaulassani olevan kanyylin kautta laitetaan antibiootti. Ensin se laitetaan tippumaan ja ehkä tunnin päästä käydään ottamassa pois. Yöllä se tapahtuu niin, että minä nukun, enkä tiedä mitään niistä neljästä käynnista, kun joku käy kaulallani.
Sen lisäksi, että hoitajat ovat näin kiinnostuneita kehostani, myös omat ajatukseni pyörivät aamusta iltaan ”oman navan ympärillä”. Sattuuko, kutiaako, onko parantunut?
Kaikesta tästä saamastani huomiosta huolimatta, joka päivä, kun mieheni tulee käymään, iskee halipula. Ota syliin, pidä kädestä! mervi