Lukijani kyseli kommentissaan, että olisiko se niin kamala, jos joutuisi loppuelämän kulkemaan pyörätuolissa. Olen tämän kysymyksen jo käsitellyt omalla kohdallani. TIEDÄN, että lähitulevaisuudessa se on kohtaloni ajoittain, eli aina leikkausten yhteydessä. Kukaan ei voi arvata, mitä kesäkuinen leikkaus tuo tullessaan, mutta kyllä lääkärit ovat sitä mieltä, että vielä nousen kävelemään – yhdellä tai kahdella kepillä.
Tulevaisuudessa, niin pian kun se on mahdollista, tulee eteen toisen jalan polven protetisointi ja mahdollisesti myös lonkan keinonivelen uusiminen. Näistä en varmaankaan selviä ilman pyörätuolia.
Koko ajan pidän mielessä, että pyörätuoli tulee olemaan minun kulkupelini. Nyt, kun suunnittelemme uutta kotia, otamme sen kaikessa huomioon. Liikkeen käytävillä pitää pystyä liikkumaan pyörätuolilla. Toinen kerros on vain muiden käytössä, sinne minulla ei tod.näk. ole mitään asiaa. Ovien leveydet, väljyys ym on huomioitava, että pyörätuolilla pääsee kääntymään ja myös niin, että mahdollinen avustaja mahtuu työskentelemään. Mielestäni jokaista kotia rakennettaessa kannattaisi enemmän kiinnittää tällaisiin asioihin huomiota – ainakin, jos kodista suunnitellaan loppuelämän kotia. Sen sijaan nyt on muotia rakuntaa huoneet eri tasoihin, muutama porras sinne ja tänne….niissäpä on kipeillä polvilla kiva jumpata.
Eli – ei, se ei olisi minulle maailmanloppu, jos pyörätuoliin jotuisin. Itse asiassa nykyäänkin se tuntuu joskus helpotukselta: istuen liikkuminen ei satu niinkuin kipeillä jaloilla käveleminen. Varsinkin, jos joku työntää, eikä tarvitse itse kelata! mervi