Miten voi ihmisen ajatukset jumiutua neljän seinän sisään? Mulle on nyt käynyt niin. Aikaa olisi, ei ole kipuja ja voisi suunnitella vaikka mitä tai antaa unelmien kukkia, mutta ei, näitä samoja sängyn ympärille keskittyneitä ajatuksia pyörittelen.
Tänään olen miettinyt sitä, miten pärjään kotona. Suunnittelen liikkumistani yksityiskohtaisesti, mistä pidän kiinni, missä järjestyksessä teen mitäkin ja siltikään en keksi, miten selviän. Huomiseksi on tilattu fysioterapeutti luokseni neuvomaan näitä asioita. Kunhan katetrista pääsen, alan harjoitella vessassa käymistä mahdollisimman vähällä välineurheilulla. Tai oikeastaanhan se on toisinpäin.
Jos itse makaisin tuossa viereisessä pedissä, en voisi hiljaa katsella kun ämmä vaan makaa sängyn pohjalla. Tammikuussa leikkauksen jälkeen olin vastaavassa tilanteessa: kaveri vaan makasi ja odotti tervehtymistä. Käytin kaikki keinoni ja puheenlahjani, että lopulta saimme yhdessä omaistensa kanssa hänet käsittämään liikkeellelähtemisen tärkeyden. Nyt tarvitsisin itse vastaavaa tsemppausta. Ihan hiukan ihmettelen, ettei hoitajat enemmän patista. Äsken mietiskelin yhdelle hoitajalle, että voisihan sitä pyörätuolissa istua, mutta mitä siinä sitten tekisin? Sain napakan vastauksen: ”No, mitä sää siinä sängyssä sitten teet?” Niinpä. Tämäkin on osoitus luonteestani, käsillä pitäisi aina olla jotain tekemistä. Saattaa olla, että huomenna aloitan tehokkaamman mobilisaation, niinkuin lääkärit täällä termittää liikkumista.
mervi