Mitä tulee mieleen…?

Tämä on empiirinen tutkmus
Tutkimuksen kohteena on suuri yleisö. 
Otantana tämän blogin lukijat. 
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä ajatuksia ihmisessä herää, kun hän kuulee sanan ”Käsityökeskus”.

Voisi olla mielenkiintoista tutkia sitäkin, että mistä joku nimitys on saanut alkunsa.

Kun meidän talokauppaa ensimmäisen kerran esiteltiin paikallislehdessä, otsikkona oli jotenkin näin ”Neuvolataloon tulee käsityökeskus”. Tuo ei siis ollut meidän keksintöä. Jotenkin se vaan on sitten lipsahtanut myös omaan käyttöön.

Nyt olen pari kertaa törmännyt siihen, että kuulija/lukija on ymmärtänyt ”väärin” idean. Minulle tulee kyselyjä, jotka hämmästyttävät. Tämän tähden ajattelin pysäyttää tämän nimitysasian siksi aikaa, että ehdin sitä miettiä. Te, arvoisat lukijani, saisitte nyt olla (taas kerran) avuksi.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta KÄSITYÖKESKUS?

Toivon tietysti, että mahdollisimman moni viitsisi vaivautua. Vaivautua on oikea sana, sillä olen tänään laittanut kommenttikenttään sanavahvistuksen käyttöön. Tänä aamuna avattuani sähköpostin siellä oli paaaaljon anonyymi-kommentteja, mikä tietysti ilahduttaa. Mutta kun innoissani alan niitä lukemaan, huomaan, että kaikki – jokaikinen – on englanninkielinen häirikköviesti. Plääh!! Pettymys. En ole varma, jos tuo sanavarmistus edes auttaa asiaan, mutta kokeilen nyt vähän aikaa. Otetaan pois, jos tuntuu liian hankalalta. Itse inhoan niitä ja melkeinpä jätän kommentoimatta, jos sellaisen havaitsen.

Nyt taitaa olla menossa jokin buumi, sillä moni muukin bloggaaja on valitellut samaa.

Mutta ole sinä sinnikäs ja auta minua tässä tärkeässä tutkimuksessa. Kiitos!

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top