Jotain sinistä

Koko ikäni olen pitänyt sinistä lempivärinäni. Nyttemmin se on muuttunut. Värien kirjo on laajentunut, enkä välttämättä edes halua sinistä.

Huomaan usein sommittelevani ja sisustavani värien mukaan, se on helppoa. Kerään samanvärisiä elementtejä yhteen, vaikka niillä ei muuten olisikaan mitään yhteistä. Nyt jouduin siirtämään työhuoneesta, jossa on siniset tapetit, kaikki koriste-esineet pois. Sinne vaan ei mahdu mitään ylimääräistä.

Eteisen pöydälle voin edelleen järjestää sinisiä asetelmia.

Pieni koulutuoli, josta on ilmeisesti jalat katkaistu, 
sopii tuohon, kun ei muualta paikkaansa löytänytkään.

Tässä tällainen hätäratkaisu: joululta jääneet polttamattomat (!) kynttilät 
ja kuivista hortensioista tyhjennetty maljakko.
Tykkään mallailla asetelmia, sopiiko noin, ei sovi, entäs näin – parempi.
Näin on kaikkein paras

Vielä yksi sininen elementti löytyi orpona seilaamasta, joten tähän vaan, mukaan talviseen asetelmaan.

Harvoja uudehkoja esineitä, joita vielä saa kaupastakin. 
Lahjaksi saadut Kivi-tuikkukippo ja pieni Aalto-malja
Yleensä kaikki koriste-esineeni ovat vuosien, vuosikymmenien takaa, harvoin mitään arvokkaita.
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top