Syksyllä alkaa opiskelut

No ei vaiskaan. Ei mitään sellaista oikeaa opiskelua. Sellaista, mitä toiset tekee tullakseen joksikin. Aikoinaan päätin, etten ikinä milloinkaan enää aloita mitään sellaista opiskelua, missä pitää päntätä päähänsä teoriatietoa. Muistini on niin huono, etten saa mitään jäämään pääkoppaan. Tai sitten en osaa edelleenkään oikeanlaista oppimistapaa.

Mutta minä menen kansalaisopistoon. Olin niin innoissani odottaessani Vakka-Opiston syksyn ohjelmaa. Nythän minulla on pitkästä aikaa AIKAA. Sitten tuli ”kaavas pöppönen” pikkuveljeäni matkien. Karvas pettymys. Ei siellä ollutkaan oikein mitään sellaista, mistä olisin ihan hirveästi innostunut.

Mutta nämä kuitenkin:

MOLLAMAIJA    27 €

Tule tekemään perinteinen, kestävä, pestävä, leikittävä ja halattava mollamaija. Alkuneuvottelussa tutustutaan mollamaijaan ja hänen vaatteisiinsa – kaavoitukseen, materiaaleihin ja ompelemiseen (osittain käsin, osittain koneella) sekä tehdään materiaalien yhteistilaus.

KORUKURSSI   17 €

Opetellaan koruntekemisen niksejä. Tutustutaan työvälineisiin sekä erilaisiin helmiin ja muihin korutarvikkeisiin.. Valmistetaan eri materiaaleja käyttäen helmiä, ketjuja, korvakoruja, rannekoruja, kirjanmerkkejä jne.

MARTTA-NUKKE    42 €

Martta-nukkeja valmistettiin Suomessa vuosina 1908-1974. Näitä nukkeja, joilla pää on tehty paperimassasta ja vartalo kankaasta sahanpurutäyttein, oli sodan jälkeen lähes joka kodissa
(Marja, Matti, Pipsa, Pula-bebee, Pikkusisko tai Äkäpoika; www.
nukkekamari.fi). Kurssilla valmistetaan uudelleenotos nostalgisesta Martta-nukesta. Nuken pää hiotaan ja maalataan. Vartalovalmistetaan perinteisin menetelmin ja täytetään sahanpurulla.

HUOPAPAJA  30 €
Huovutetaan villasta levytöitä (esim. taulu, istuinalusta) ja kolmiulotteisia töitä (esim. hattu, tossut, hahmot) oman mieltymyksen mukaan. Mahdollisuus kokeilla myös neulahuovutusta. Alkuneuvottelussa kerrotaan villan huovutuksesta yleensä,
materiaaleista ja työvälineistä sekä huovutetaan pannulappu.

Näyttävätkö nämä kurssit sinun mielestäsi kiinnostavilta?

Mervi

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top