Onneksi alkaa arki

En osaa käyttää hyväkseni pitkiä lomapäiviä, jolloin voisi tehdä kaikkia tekemättömiä töitä, joihin ei koskaan ole aikaa. Jos koko porukka on kotona (nykyään se tarkoittaa mies, minä ja Mirva) olen ihan pihalla. Kuten jo kerroinkin, olen vain nukkunut ja syönyt – eli nauttinut elämästä.

Ainut toivo, että saisin jotain aikaiseksi, on silloin kun olen yksin kotona. Mutta ei sekään ole varmaa. Ilmeisesti siitä johtuen, että putiikissa saan valmistella juhlapäiviä pitkän aikaa, en kotona jaksa/halua/viitsi tehdä enää samaa toista kertaa. Siispä meidän pääsiäiseen viittaava oli tässä:

Tämäkin ”sisustus” on tehty vain kuvausta varten: sattumalta oli nämä keltaiset jutut kierrätykseen menevässä kasassa ja nostelin ne siis vain tuohon sohvalle. Tuo keltainen virkkaamani kori on varmaan ihan ensimmäisiä kokeilujani neljän vuoden takaa…

En ole tehnyt mitään käsitöitä, enkä edes telkkaria katsonut kympin uutisia enempää. Tältä näyttää nojatuolini vierusta, missä on yleensä kaikkea keskeneräistä. Huom. pääsiäisen keltaista sielläkin, vahingossa, mutta piti siis kuvata sekin!

 

Tänään täytyy kyllä vielä terästäytyä, sillä asiakas tulee huomenna hakemaan korjatun blazerin ja puseron, jota työtä en ole vielä aloittanut. Mutta ehtiihän tässä vielä….

Ainakin kaksi kirjaa olen lukenut alusta loppuun. Minulla on kassillinen hyvin erilaisia romaaneja kirjastosta. Minkäänlaisia murhamysteereitä en ikinä lue, enkä muutenkaan mitään ikävää.  En voi ymmärtää miestäni, joka EI KOSKAAN LUE yhtään romaania. Eikä kyllä yleensäkään minkäänlaisia kirjoja, puutarhakirjoja lukuunottamatta. Tänään taas ihmettelin asiaa ääneen ja ainut vastaus on ettei hän jaksa keskittyä. Hmmmmm…..

Arvaan, että lukijoissani on paljon KÄSITYÖKIRJOJEN lukijoita, mutta luetko jotain muuta? Mikä on lempilukemistasi?

Mervi
menee nyt suihkuun ja aloittaa päivän alusta – uusin voimin! Ei mutta kyllä sittenkin käyn ensin vähän pötköllä ja luen pienen pätkän Laila Hirvisaaren Viktoriaa…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top