Ja valikoimat senkun lisääntyy…

Vielä vuosi sitten Pellavasydämen valikoimiin kuului hyvin vähän käsityötarvikkeita, ne mahtuivat hyvin kahteen hyllyyn. Nythän niille on varattu kokonainen iso huone – monta hyllyllistä!

Olenkin kertonut, että koko ajan lisääntyy kyselyjen määrä, milloin mitäkin tarvittaisiin ja minä joudun usein sanomaan eioo. Yksi tällainen vakiokysely koskee ontelokuteita. Vain hyvin suppea värivalikoima, muutama vyyhti on meillä ollut. En itse ole mitenkään kovin ihastunut niihin, vaan valitsen mieluummin tavallisen trikookuteen. Silloin tällöin saan asiakkaankin ”käännytettyä”, mutta moni lähtee edelleen etsimään ontelokudetta. Tämä on paljolti sen seurausta, että monet ohjeet (lue: Kauhavan Kangas-Aitan ohjeet) ovat nimenomaan ontelokuteelle.

Toinen isompi asia on pellavalangat. Voisi sitä ihan oikeutetusti kuvitella, että Pellavasydämessä olisi myynnissä hurjasti pellavalankoja. Mutta ei ole ollut.

Tänään sitten tuli kaksi isoa laatikkoa. Sisältö oli ontelokudetta, pellavalankaa ja moppilankaa. Päätin, että alan pikkuhiljaa laajentaa  varastoani noidenkin suuntaan. Taas tarvitsisin teidän apuanne. Olen itse erittäin huono asiantuntija pellavalankojen kanssa, koska en kudo kangaspuissa. Vain muutaman kurssin olen kansalais-opistossa ollut kudontapuolella ja todella  vähän pellavalankaa käyttänyt. En välttämättä pyrkikään TÄYDELLISEEN VALIKOIMAAN, mutta mitä pitää ehdottomasti olla? Mitä eniten käytetään. Rohdinta, aivinaa, mitä vahvuutta, väriä tms. kannattaisi ottaa valikoimiin?

Usein asiakas tarvitsee lankansa juuri nyt, eikä ehdi odottaa, kun kerron että voin kyllä tilata ja lähetys yleensä saapuu jo ylihuomenna. Tänään tein yhdelle asiakkaalle jo lisätilauksen ihan sen mukaan, mitä tukussa myyjä minulle suositteli.

Sitten on sellaisia harvemmin kysyttyjä juttuja, joiden kanssa olen aivan ihmeissäni. Hardangerlankoja, helmilankaa, kirjontalankoja (onks näillä jotain eroa?) himmeliolkia, kipsijauhetta, kynttilänsydäntä, ristipistotöitä, jne….Ymmärrän oikein hyvin, että näitä kaivataan. Tekijät ovat yleensä vanhempaa väkeä, joka ei ole tottunut netistä tilaamaan, vaan oikein hyppysissään hipelöimään. Ja ne värit, eihän niitä voi näkemättä tilata.

Arvaatte, että olen päästäni pyörällä, kun toisaalta mietin, voinko ylipäätään jatkaa putiikin pyörittämistä ja toisaalta koen kovasti tarvetta laajentaa toimintaa. Missä se kristallipallo ja miten sitä luetaan?

ihmettelee Pellavasydämen Mervi
no  mutta huomenna on kiva päivä, kun puretaan nuo laatikot ja muuten muutama muukin laatikko, jotka siirrettiin täältä ”kotivarastosta” puotiin….kamera pitää ottaa huomenna messiin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top