Arvonta suoritettu!

Arvonta on suoritettu ja voittajaksi nostettiin arpalipuke, jossa lukee ”Mummo”. Mummo kirjoittaa mm. blogia Ukkilan Puuhdetyöt. Laitapa mummo osoitteesi tulemaan esim. sähköpostilla mervi.lamminen@uusikaupunki.fi, niin saadaan kirja lähtemään matkaan.

Tänään oli putiikissa kiva päivä. Koko viikko on ollut tosi hiljaista, mutta tänään ei. Vilkasta oli sekä lahjatavara- että käsityötarvikepuolella. Valokranssit ovat vieläkin IN ja niitä tarvikkeita haettiin tänäänkin. Väreihin alkaa tulla vähän vaihtelua –  valkoisen lisäksi keväiset värit, esim. lime innostavat neulojia.

Eilen jo pikku-Mervi sattui katsomaan työhuoneen ikkunasta ulos ja bongasi siellä ison hyllykön. Minä tietysti heti soittelemaan naapurikauppoihin ja sainkin tietää, että se on kangaskaupan jäämistöä. Tänä aamuna sieltä soitettiin ja kerrottiin, että saan sen ottaa, ei mahdu heille. Olin kylläkin kovin epävarma, että jos mahtuu meillekään, kun on aikas mahtava….


Sitten minä ihmettelemään, että millä se saadaan raahattua sisälle, koko talo pitäisi sen kanssa kiertää ennen kuin päästään etuovelle. Sattui sitten niin mukavasti, että tuttu mies käveli just siinä kohtaa kadulla ja ystävällinen kun on luonteeltaan, lupasi tuoda sen sisälle asti. Hyllykkö
 piti kyllä laittaa osiin, mutta ripeästi Mikko selvisi hommasta ja meillä oli ihan sopiva hylly valmiina täytettäväksi. Kiitos Mikko – vaikka ei se kyllä tätä lue….

Hyllyssä on irrotettavat ja säädeltävät hyllyt ja pyörät alla. Saimme käsityötarvikehuoneen hienoon kuntoon, kun siivosimme lähes kaikki hyllyt ja järjestelimme paikat. Hirrrrrveästi on tavara lisääntynyt sitten heinäkuisen muuton!

Tästä on aloitettu, nyt kuteita on koko huoneellinen!

Siinä touhutessamme keksimme ihan uuden tuotteenkin, mutta kuvat tulevat vasta ehkä huomenna…

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top