Käsityöt

Ulkokuvauksia

Tänään oli niin hieno auringonpaiste ja muutoinkin kaunis alkusyksyn päivä, että käväsimme kuvaamassa villasukkia ulkona. Vielä ei ole pakkanen puraissut kesäkukkia.  Pellavasydämen Mervi

Ulkokuvauksia Lue lisää »

Vanhat villalangat poispoispois

Aikoinaan neuloin lähestulkoon pelkästään Novitan 7veljestä -langasta. Kun en paremmasta tiennyt. Ja vielä siitäkin taaksepäin tuo mainitsemani lanka oli minulle liian kallis, joten neuloin isoja neulepuseroita itselleni halvoista akryylilangoista. Muistan, että markka kerältä oli sopiva hinta. Eikähän noissa langoissa moittimista olisi ollutkaan, vieläkin on muutama pusero käytössä, vaikka ikää niillä on jo n. 30 vuotta!

Vanhat villalangat poispoispois Lue lisää »

Ontelokuteet vyyhdistä rullalle

Nyt on Lankava ottanut ison harppauksen. Tähän asti ontelokuteet ovat olleet vyyhdillä. Vaikka sen setviminen on paljon helpompaa kuin jonkun ohuen langan, on se kuitenkin vaatinut oman työvaiheensa. Itseäni ainakin harmittaa, jos ei jostain syystä pääse HETI työhön käsiksi. Kaikki esivalmistelut nostaa adrenaliinia. Ontelokudettahan on kolmea erilaista – tai oikeastaan neljää, jos Esterikin otetaan huomioon.

Ontelokuteet vyyhdistä rullalle Lue lisää »

Värikästä miehen jalkaan

Nykyäänhän ei saisi enää erotella ”miesten” ja ”naisten”. Minä olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että miesten villasukat näyttää erilaiselta kuin naisten. Ja siis myös poikien ja tyttöjen värit on erilaiset. Niinpä meillä on tarjolla miehille mustia, sinisiä, ruskeita, vihreitä ja harmaita villasukkia, joissa kirkkaita värejä on ainoastaan raitoina – ja niitäkin vain hillitysti. Aina harmittaa, kun

Värikästä miehen jalkaan Lue lisää »

Uusi työtapa, mutta mitä siitä?

Jossain facebook-ryhmässä esiteltiin tällaisella työtavalla tehty matto. Piti heti itsekin kokeilla. En kuitenkaan innostu matosta, koska en itse voisi sellaista käyttää, joten pohdin, mitä muuta tällä tavalla voisi tehdä. Kassin ehkä? Istuinalustan? Lähtökohta tälle pohtimiselle on se, että varastoissani on hyvin paksua matonkudetta. Niin paksua, ettei siitä voi virkata mitään. Lisäksi tarvitaan kalalankaa – tai

Uusi työtapa, mutta mitä siitä? Lue lisää »

Maksihame batiikkikankaasta

Enpä ole pitkään aikaan ommellut hametta. Lyhennellyt vaan vanhoja liian pitkiä. Mutta nytpä tein tarkoituksella pitkän, kun näyttävät maksimittaiset mekotkin olevan muodissa. Tämä on sellainen ”vartissa valmis” – ompelus. Eikä tarvittu edes saumuria. Sivusauma – siihen jätin halkion – helmapäärme ja vyötärölle kuminauhakuja. Paitsi että ompelin kyllä 4 muotolaskosta, kaksi eteen ja kaksi taakse, nämä

Maksihame batiikkikankaasta Lue lisää »

Istuintyynyt pellavasta

Asiakkaani oli kutonut kaksi pellavakangasta. Hän pyysi minua ompelemaan niistä: toisesta kankaasta ompelin neljä pellavapyyhettä. Toisesta kankaasta piti ommella ”jotain”. Loppujen lopuksi hän päätyi istuintyynyihin. Olipa kova pähkäileminen miten tällaisesta kankaasta tehdään SAMANLAISIA istuintyynyjä. En muistanut ottaa kuvaa ennen leikkelemistä. Mielestäni keksin oivan keinon. Keskiosa kankaasta leikellään kolmeen osaan ja yksivärisistä kankaan päistä tehdään kolmelle

Istuintyynyt pellavasta Lue lisää »

Tee itse kangaskukka

Monta vuotta olen tästä haaveillut ja vihdoin sen toteutin. Pellavakankaasta tehty kangaskukka on helppo ja näyttävä koru. Tämä oli kiva askartelu, jonka voi tehdä telkkaria katsellessa, kun ei tarvita ompelukonetta. Tämän kukan tekemiseen on kyllä olemassa oikein ”laite” mikä kuitenkin on mielestäni aivan turha. Tästä se idea kuitenkin lähti: pyysin Veera-harjoittelijaa tutkimaan tuota työvälinettä ja

Tee itse kangaskukka Lue lisää »

Batiikit

Taas tuli lisää batiikkia. Nämä ihanat kankaat ovat olleet niin suosittuja, että tilasin jo kolmannen erän lisää. Tällä kertaa tilasin myös ”sikaa säkissä” – eli tietämättä, mitä tulee. Sanoin vaan puhelimessa, että kaikkia kuoseja saa laittaa tulemaan. Hiukan on näppituntumassa eroja, vaikka kaikki ovatkin 100% puuvillaa. Joku tuntuu enemmän kahisevalta kuin toinen ja joku taas

Batiikit Lue lisää »

Vauvan nuttu valmis

Lieneekö itselläni jäänyt lapsuuden nukkeleikit kesken, kun kirppareilla olevat vauvanuket kutsuu mun nimeä? Aika monta nukkea Pellavasydämessä jo on, mutta vielä ostin yhden lisää. Näille on kiva pukea myytäviä vauvan vaatteita. Tämä nukke on ihan vastasyntyneen kokoinen. Kuvasin hänet tänään avustajan sylissä. Ja illalla paistoi aurinko niin auvoisesti, että oli pakko napsia muutama ylimääräinenkin kuva.

Vauvan nuttu valmis Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top