Noeikai. Jos joku ei vielä tiedä, niin kerron, että olen vuodenvaihteen jälkeen laihtunut 35 kiloa. Muuttuneeseen ruumiinkuvaan on ollut vähän hankala tottua, koska istun pyörätuolissa. Oikeastaan ainut keino havaita uudet mitat on vaatteiden kautta – niin ja mittanauhalla. Peilin edessä kun en juurikaan kykene seisomaan. Kaapissani ei enää ole ainuttakaan liian pientä vaatetta. Muutaman liian ison olen jo myynyt pois.
Välillä viihdytän itseäni ihan vain kokeilemalla vanhoja vaatteitani – niin hankalaa kuin pukeminen ja riisuminen onkin. Olen kiitollinen siitä, että vältyin makaamasta koko elokuun sairaalassa. En päästä vallalle ajatusta, että olisi raskasta lähteä kaksi kertaa päivässä sairaalaan saamaan antibioottia. Vaikka reissussa meneekin kaksi tuntia, ei haittaa! On vain hyvä, että päivässä on selkeä järjestys. Ja mikä ihanaa, kesävaatteet tulevat sittenkin käyttöön. Nautin siitä, että voin vaihtaa vaikka joka kerta eri vaatteet.
Aikaisemmin ostin vaatteet lähestulkoon yhdellä kriteerillä – mikä MAHTUU ylleni. Nyt olen havainnut, että alkaa tulla uusia ajatuksia. TAHTOISIN jonkun tietynlaisen vaatteen. Saa nähdä pääsenkö huomenna mieheni kyydissä kaupoille. Vihjasin tänään toiveesta… Koska olen niin kovin urheilullinen (hmm..), haluaisin käydä urheiluliikkeessä etsimässä valkoista hupparia, jossa olisi vetoketju edessä ja taskut. Muuttunut kehoni saattaisi jo kestää sen ettei yläosa roikukaan puolireiteen. Ehkä. Mustat stretch-pökät jo ostinkin. Onhan se paljon kivampi etsiä vaatteita koossa 48 kuin 54. Juujuu, toki vielä on paljon pudotettavaa, mutta nautin täysin siemauksin tästä VÄLITULOKSESTAKIN!
Niin, ja sitten voisin haluta musta-valkoiset balleriinat. m
mervi