Se on aina jännää, kun MIES astuu putiikkiin. Sitä tapahtuu harvoin. Joko hän on ostamassa lahjaa naisimmeiselle tai tuomassa jotain rakasta vaatettaan korjattavaksi. Tai sitten on vaan määrätty mukanakulkemaan, tavaratkantamaan ja ostoksetmaksamaan.
Yksi päivä taas kävi niin. Hämmentyneen näköisenä hän pyörittää käsissään pipoa ja varovaisesti kyselee, että ”josko tällaisen samanlaisen voisi saada?” Kyseessä oli vanha (?) rakas ja hyväksikulutettu pipo.
Onnekseni osasin kysyä oikeat kysymykset:
– mikä tässä on se asia, mikä sen tekee hyväksi?
* se, että se vaan laitetaan päähän ja se istuu siinä – näin (näyttää…)
– onko oleellista, minkälainen kuvio tässä on?
* ei ole
– mites kun tässä on tällaiset reiät, pitääkö ne olla?
* kyllä, se just on hyvä, että tuuli pääsee läpi
– entä väri?
* no musta
Näillä tiedoilla tein suht`koht`samanlaisen pipon, tietysti vähän omaa mallia mukaan soveltaen. Ja kun pipo oli valmis, tuli mieleen, etten muistanut kysyä materiaalia – ei sunkaan vaan villa kutita? Mallipipo oli pelkkää akryyliä.
Laitoin viestin, että pipo on valmis ja äijä tuli saman tein hakemaan sitä. Oli unohtunut langat päätellä ja sitä tehdessäni annoin sille koitettavaksi ”naisten version” piposta, minkä olin ehtinyt myös tehdä. Se istui kuulemma hyvin sekin.
Mies lähti tyytyväisenä musta pipo päässään. Vähän ajan päästä se soittaa ja kysyy, jos toisenkin tekisin. Minä kysymään, että ”tuliko joku kateelliseksi?” ”Ei, kun tää on vaan niin hyvä, että ittelleni haluan toisenkin!”
Voiko käsityöläinen sen parempaa palkkaa saada? Sen naisten version myin myös samana päivänä – oli se niin hyvän mallinen, sekin. Nyt on jo kolmas ja neljäs tulollaan. Joskus sitä vaan osaa – toisinaan taas ei.
 |
| Tässä naisten versio |
 |
| Tärähtänyt – kuva ja pää |