Tämä teksti on kirjoitettu lauantai-iltana:
Kun tähän postaukseen ei liity kuvaa, valikoin vanhoista kuvista tällaisen. Vähän erinäköinen olin kaksi vuotta sitten heinäkuussa 2013. Ilme on ryppyinen siksi, että aurinko paistaa silmiin, ei siis tuskasta kertova kuitenkaan. Kohta on muuten kesä, ihanaa! Vaikka ei silti, kyllä minä nautin jokaisesta päivästä myös ennen sitä.
Minulla on todettu fibromyalgia, tai ainakin vahva epäily siitä. Olin vielä työssä käydessäni Kankaanpäässä kuntoutuksessa ja siellä tutkittiin kipupisteet. Muistaakseni niitä löydettiin tarpeeksi, jotta diagnoosiksi tuli fb. Siitä asti olen itse sanonut lääkärissä käydessäni, että minulla on fb. Niin helppoa se on saada diagnoosi!
Viime aikoina olen alkanut epällä, ettei sitä (enää) olekaan. Viimeisimmän leikkauksen jälkeen olen mainiosti pärjännyt normaalillä särkylääkitykselläni – tai oikeastaan olen sitä vähentänytkin. Nykyään särkylääkitykseni on: aamuin illoin 75 mg Voltaren Retard ja samoin aamuin illoin 100 mg Tramal Retard.
Onneksi olen tällä viikolla muistanut oikein ääneen iloita hyvästä olostani. Yhtenä iltana lähdin kauppaankin silkasta liikkumisen ilosta ja vapaudesta! Onneksi sikäli, että tänään on ollut pohjanoteeraus kipujen suhteen.
Fibromyalgia-potilaan pitää muistaa liikkua, mutta myös rajoittaa rehkimistä.
Nyt en tiedä, kummasta on kysymys, kun tauti selvästi pukkaa päälle. Eilen menin suoraan putiikista teatteriharjoituksiin. Vaikka sainkin siellä etupäässä vain nauttia harjoituksista, olin kuitenkin illalla aivan väsynyt. Miehenikin ihmetteli, kun olin jo ennen kymmentä nukkumassa.
Tänään oli putiikissa oikein hiljainen päivä ja neuloin vain sukkaa takahuoneessa. Joko tämä paikallaanoleminen tai eilinen liian pitkä työpäivä aiheutti tämän koko kropan särkemisen. Tai voihan se olla vaan merkki tulevasta matalapaineesta. Mutta ei, näin kipeä en ole ollut pitkään aikaan.
Turun Sanomista luin joku päivä sitten artikkelin kivusta ja kivunlievityksestä. Huomioni kiinnitti tämäntyyppinen ajatus: kivun kestää paremmin, kun tietää sen olevan ohimenevää. Juuri näin se on. Minäkin sanon kyselijöille, että voin oikein hyvin. Itse tykönäni mietin, että ei se ole koko totuus. Välillä olen todella kipeäkin. Istun nojatuolissa ja vuorotellen alkaa pakaran tyköä sellainen vihlominen, että oksat pois! Mutta kun kokemuksesta tiedän, että asentoa vaihtamalla se menee vähän ajan päästä pois, en edes ota sitä mukaan laskuihin.
Näin siis tänään lauantaina, mutta onneksi huomenna saattaa taas olla mainio päivä! Ja mikä minun on ollessa, kun saatan mennä maate ja nukkua vaikka koko illan. Juuri näin kehotti mieheni tekemään, kun töistä tullessamme valitin kipua. Ei hän koskaan moiti tai kadehdi ”laiskotteluani”.
Mervi