Kirjoitin jo valmiiksi jutun asiasta, joka juuri nyt on päällimmäisenä mielessäni. Tämä blogihan on minulle päiväkirja. Olin rohkeasti painamassa julkaise-näppäintä, mutta sitten iskikin arkuus. Vai järjen äänikö se oli? Ehkä en uskallakaan.
Usein tänne kirjoittaessani kuvittelen kaikki lukijani vieraiksi ihmisiksi, jotka eivät minua tunne. Toki teistä on tullut tuttuja vuosien varrella. Ja tiedän, että tuttuja ihmisiä omalta paikkakunnalta käy täällä lukemassa. Ja tytär lukee. On kuitenkin helpompi kirjoittaa kuvitellulle ”kasvottomalle” lukijalle. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Kirjoitus, jonka laitoin nyt lepäämään, on kovin henkilökohtainen, mutta koskettaa kuitenkin muitakin ihmisiä – ei läheisiä kuitenkaan. Koska on pieni mahdollisuus, että juuri he käyvät täällä lukemassa, en tässä vaiheessa julkaisekaan juttua. Juu-u, tosi kivasti tehty. Näytän, empäs näytäkään…
Tunteet ovat minun omiani. Totuus on minun totuuteni. En pelkää vastapuolen purkausta, mutta en vaan jaksa enempää setvimistä.
Lähden siis tekemään Kerttu Aaltosen esiintymispukua Myllymuorin hahmolle. Siihen tulee mm. hulahulavanne, josta kuuluu sihinää…..
Mervi
