Muutama juttu taaksepäin kirjoitin blogin kirjoittamisesta ja kyselin, miksi te lukijat olette lukijoitani. Näin:
Miksi sitten lukijat tulevat blogiani lukemaan?
Minkä takia sinä tulit blogiini? Oletko vakkarilukija, tulitko jollain hakusanalla?
Yksi kommentti oli tällainen:
Vastaan vähän myöhässä, mutta haluan lukemisen syyn kertoa. 🙂
Luen blogejasi ihan vakiolukijana ja tässä siis syyt:
Luen blogiasi, koska se antaa minulle toivoa. Olen aika lailla samankaltaisessa tilanteessa terveyden osalta kuin sinä. Rempallaan oleva osa on eri, mutta tilanne vaikuttaa samalta. Varsinkin tuo rinnakkaisblogi tuo lohtua minulle. Tulee tunne etten ole yksin. 🙂
Toivoa antava osa-alue on siis se, että minun ei tarvitse jäädä paikoilleen. Tämä nivelvaiva ei ole elämän loppu. Tämä vain muuttaa elämää vähän toisenlaiseksi ja ehkä elämästä tulee minulle mielekkäämpää. Voin sen ainaisen valittelun ja voivottelun sijaan ajatella, ettei ainakaan työ ole harrastuksen esteenä.
Usein niinä huonoimpina päivinä palaan lukemaan blogisi tekstejä, vaikka uutta päivitystä ei olisi tullutkaan. Täältä saan yleensä sen kipinän jatkaa taas eteenpäin.
Kiitos siis ihanasta elämää pursuavasta blogista. Olet auttanut minua monen vaikean päivän läpi. Jatka blogin linjaa itsesi näköisenä ja älä liikaa välitä negatiivisista kommenteista.
Ps. Kaikilla on hiukset litteänä ja ilme oudohko, jos hiki hatussa väsää jotain uutta projektia. Ne jotka toista väittää ja toiselta näyttää, on vaan asetelleet ”esittelykuvan” työskentelystä. Todellisuus on usein toisenlainen kuin mitä blogissa näytetään. 😉
Tätä lukiessani minulta pääsi itku. Voiko joku näin kauniisti kirjoittaa ja varsinkin, voiko joku oikeasti näin paljon saada iloa minun kirjoituksistani?
Tuollainen ”vaikutus” on kyllä tullut täysin sivutuotteena, sillä blogin kirjoittamisessa ei ole tullut mieleenkään minkäänlainen vertaistuki. Enhän sitä laittanut luetteloonkaan, johon listasin bloggauksen syitä. (Klik)
Luulenpa, että JOS KIRJOITTAISIN blogia, jonka tarkoitus olisi kannustaa kohtalotovereita, en onnistuisikaan noin hyvin, mutta kun en sitä ole päämääräkseni ottanut, ehkäpä onnistunkin? Kirjoitan blogejani hyvinkin itsekkäästi. Oho, olipa hankala ilmaista ajatustani!
 |
| Keinutuolinmatot ovat tehneet hyvin kauppansa sen jäkeen, kun toin keinutuolini malliksi |
 |
| Enkelikuoroa |
 |
| Nallet ja puput omassa kuorossaan. |
 |
| Peikot ovat vallanneet seimen joulun jälkeen |
Tässä sattumanvaraisia kuvia putiikista. Ihan vaan niitä, mitä sattui kamerassa olemaan. En edes tarkistanut, jos vaikka olenkin jo näistä jonkun julkaissut.
Tällä kertaa laitan kuvat koossa ”suuri”. Miltähän nämä näyttävät teidän näytöillänne? Osaako joku (tottakai siellä on montakin joka osaa!) neuvoa, miten noita kuvia kannattaa laittaa tähän blogiin. Niin monissa blogeissa on kauniita isoja kuvia, mutta minun kuvani ovat pieniä ja vähän suttuisia, jotka tietysti klikkaamalla saa isommaksi. Onko kysymyksessä vain valokuvaustaidon ja hienon laitteiston puute?
Pellavasydämen Mervi