Uusikaupunki – meil on meri ihan rannas. Turistit ovat saapuneet ja elävöittävät pikkukaupungin elinkeinoelämää. Eletään vähittäiskaupan sesonkiaikaa. Silti täällä on menossa joku ihmeen lama-aika. Pikkuputiikki toisensa perään laittaa pillit pussiin. Kohta on katunäkymässä tyhjiä liikehuoneistoja toisensa perään. Ankeaa.
Ensin lopetti herkkukauppa, nyt on loppuunmyynti vaatetusliikkeessä ja huonekalukaupassa. Viime viikolla luimme paikallislehdestä pienen sisustusliikkeen loppuunmyynnistä. Huhuja olen kuullut vähän sieltä ja täältä, että muutkin pienten kauppojen yrittäjät sinnittelevät siinä ja siinä…
En haluaisi, että myös Pellavasydän poistuu katukuvasta. Mieleeni on tullut, että keneen ottaisin yhteyttä – kaupungin johdossa – kysyäkseni jonkinlaista tukea mahdolliselle uudelle yrittäjälle. Usein luemme lehdistä, miten kaupungit tukevat isoja yrityksiä, jotta saisivat nämä tulemaan paikkakunnalle. Entä pienet putiikit, jotka palvelevat paikkakuntalaisia? Kuka niitä arvostaisi ja tukisi?
Väliaikatietona – vaikken juuri mitään uutta tiedäkään – kerron, että muutama kiinnostunut on käynyt kanssani keskustelemassa jatkamismahdollisuuksistaan. Tällä viikolla odottelen vielä yhtä tapaamista. Kukaan ei ole vielä ratkaisuaan kertonut.
Ymmärrän oikein hyvin, että tuollainen ratkaisu ei ole pikkujuttu, ei ollenkaan. Siinä on moni asia pohdittavana: mahdollisesti paikkakunnan vaihto, palkkatyön jättäminen, riskinottaminen, uusien asioiden opettelu, taloudelliset järjestelyt jne… Mutta myös minulla on jonkin verran pelissä. Pikkuhiljaa alkaa jännitys tiivistyä, voisi jopa sanoa, että stressi iskee…ei nyt ehkä vielä paniikki sentään. Isoin ratkaisu on se, että tulenko pitämään loppuunmyynnin vai siirtyykö varasto vain uudelle omistajalle. Inventaario vai alennusmyynti. Mihin saan mahdutettua jäämistön? Kuinka paljon haluan jättää itselleni tarvikkeita?
Kaikki on levällään, mistään ei ole vielä päätöstä tehty. Mutta asioilla on tapana järjestyä.
Ja työ jatkuu niin kauan, kunnes loppuu. Ostin kirpparilta muutaman Riihimäen lasipurkin ja havaitsin, että siinäpä on mitä parhain paikka lankakerälle. Istun kiikkustuolissa ja kudon sukkaa…tai virkkaan mattoa…
Verkkokauppa ei vieläkään aukea, kun en saa sitä valmiiksi. Osittain saamattomuuttani. Tässä punnitaan tavaroita.
Arvatkaas, mikä on mun kaikkein suurin murhe näinä päivinä? Hiki. Mummotauti jyllää. Niinkuin ei tässä nyt olisi vaivaa jo ennestäänkin! Väännän tuota puhallinta päälle-pois-päälle-pois… Mirva vähän repareerasi sitä, kun alkoi pitää niin kovaa rahinaa.
Nyt lopetan valitusvirteni tähän.
Mervi