Oma kamerani on vieläkin hukassa. Lainaan siis mieheni kameraa. Aina kun lataan kuvia koneelleni, näen samalla, missä päin toinen on käppäillyt. Tällaisia kuvia löytyi tällä kertaa. On siis kierrellyt Uudenkaupungin ”pasklahden” rantoja ja kiivennyt oikein kukkulan laellekin…
Muistatteko, kun kerroin kuinka innoissani odotin kansalaisopiston ohjelmaa? Innoissani myöskin ilmoittauduin kursseille. On se kumma, miten suuri innostus aina hiipuu siinä lähdön hetkellä.
Aamut ovat minulle hankalia. Ja lähtemiset. Ja aamulähtemiset ihan erityisesti. Nukkekurssi alkoi jo muutama viikko sitten. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme aiheeseen ja leikkasimme nuken ruumiinosat. Viime lauantaina jouduin jäämään pois, koska minun piti olla putiikissani. Mielessäni ajattelin, että teen sitten kotona sen, mitä muut ehtivät tunnilla tehdä. Tai ei se mikään tunti ole, lauantaisin kokoontuminen kestää klo 9-14. En kuitenkaan saanut kotona mitään aikaiseksi, mikä oli kylläkin ennalta arvattavaa.
Tänään oli pakko mennä, vaikka mikä tahansa tekosyy olisi kelvannut. Paikalle päästyäni roudasin ompelukoneen, opettelin sen langoituksen ja niksit ja eikuntöihin! Tuskaisan alun jälkeen tästä tulikin ihan kiva päivä ja sain toiset kiinni – loppujen lopuksi olimme kaikki samassa vaiheessa.
PIILOKUVA
Löydätkö tästä meidän eteisestä jotain, minkä olen tänään synnyttänyt? Paitsi tuon kaiken kaaoksen… On se kumma, miten tähän kertyy kaikenlaista. Tulen ulkoa ja pudotan kassit. Kohta tuosta ei pääse enää ohi kulkemaan.
Tässä se, juuri maailmaan putkahtaneena! Ei ole vielä hiuksiakaan raukalla….Työ jatkuu ensi lauantaina. Silloin kiinnitän hänelle hiukset ja valmistan muutaman vaatekappaleen. Arvostelkaa vasta sitten.
