Meillä joulu vietetään aina samalla lailla. Tänäkään jouluna siinä ei ollut mitään muutoksia. Tuttua ja turvallista.
Aatonaattona oli Pellavasydämen ovi viimeistä päivää auki. Illalla olin vähän hämmentynyt, en tiennyt mitä pitäisi tehdä, joten en tehnyt juuri mitään.
Aattona kävin vielä viimeisillä jouluostoksilla, vaikka niin olin itselleni luvannut, että teen ne hyvissä ajoin valmiiksi. Poikkesin vielä puodilla laittamassa oveen lapun sulkemisesta. Valokuvasin seimeä peppu pystyssä, kun ovi aukesi ja asiakas astui sisään. Olipa neitosella kiire, kun yksi lahja oli vielä ostamatta. Ja minä olin tyytyväinen, kun sain muuttokuormaa vähemmäksi!
Kiirehdin kotiin kuuntelemaan Turun joulurauhanjulistusta, sillä ilman sitä ei voi kuvitellakaan joulun alkamista. Sen jälkeen ohjelmaan kuuluu Mirvan kanssa kodin koristelu isänsä laittaessa ruokaa. Ennen varsinaista jouluateriaa kuuluu syödä puuroa ja sekametelisoppaa.
Muistatte varmaan minun pussikeittokuurini, joka jatkuu joulun yli. Nyt siihen tuli suunnitellusti pieni paussi, sillä muun perheen vuoksi päätin jo ennen aloittamista, että jouluruokia maistan. Eihän tuosta puuroannoksesta tullut kuin kiukkuiseksi, mutta hyvää se oli!
Usein ajattelen jouluaattona, että ”voisi tässä olla isompikin porukka nauttimassa”, niin täydelliseksi mieheni tekee jouluaterian – vain meille kolmelle. Ruoat ovat seisovassa pöydässä ja syömme ”ruokasalin” puolella. Se taas tarkoittaa sitä, että Mirvan pitää siirtää kangaspakat, lehdet summuut johonkin. Vaikka kovin yritin ehdottaa, että eikö voitaisi syödä keittiön puolella, mutta kuneiniinei.
 |
| Mitä ihmettä nuo kynäpurkit tekee ruokien joukossa? Nooh.. |
Traditioihin kuuluu jouluevankeliumin lukeminen, rukous ja tietysti lahjojen jakaminen. Nyt en laittanut paketteihin edes nimiä päälle, koska kaikki oli Mirvalle – me aikuiset emme vaihda lahjoja. Mirva tietää, että äitinsä rakastaa karunkaunista paketoimista ja oli toteuttanut sen tänä vuonna näin:
 |
| Sanomalehteä, kartonkia ja narua, niin kaunis. |
Yksi on joukostamme pois. Alkuun se oli ihan mahdottoman haikeaa, mutta nyt olemme jo tottuneet siihen, että esikoinen viettää joulunsa ulkomailla – sikäli mikäli viettää, ei kuulemma ole jouluihmisiä ollenkaan. Aikansa yritin pitää yhteyttä (tod.näk. liian paljon tai väärin) mutta nyttemmin olen jättänyt asian hänen käsiinsä – ilmoittaa itsestään sitten kun haluaa…
Joulupäivänä mieheni ja Mirva käyvät perinteisesti Kustavissa sukuloimassa ja minä jään yksin kotiin nauttimaan. Tänä jouluna ei tarvinnut enää koko päivää nukkua, sillä nyt ei joulunalus ollut enää yhtä hysteerinen.
Traditioin mukaan tapaninpäivänä isäni tulee meille syömään livekalakeittoa. Kaikkia muita ruokia vain maistelin, mutta tätä otin vielä lisääkin. Tiedän, ettei sitä saa kuin vasta ensi jouluna!
Isän kanssa muistelimme menneitä ja jouduin kauhukseni toteamaan, että hänen muistinsa tekee todella ikäviä tepposia. Ei hän muistanut tämänpäiväistäkään, mutta vanhat asiat vasta hukassa olikin. Olin edellisellä viikolla kutsunut hänet meille livekalakeitolle juuri tänä nimenomaisena päivänä, mutta hänpä oli sen unohtanut. Kovasti yritti väittää, että minä muistan väärin. Muun osan siitä keskustelusta hän kyllä muisti…. Pappa oli kutsunut veljeni perheen luokseen, mutta nämä olivat kipeinä, joten eivät pääseet. Pappa siis oli yksin syönyt, muttta tottakai livekalakeittoa silti mahtui!
Tästä käynnistä minulla on paljon, paljon pohdittavaa ja teen sen kirjoittamalla teille, mutta toisella kertaa.
Nyt alkaakin sitten arki.
Putiikki on kiinni,mutta pakkaaminen ja tyhjentäminen aloitetaan vasta ensi viikolla. Nyt pitäisi kotona tehdä tilaa, jotta edes ompelutarvikkeet saisin tänne mahtumaan. Tällaiselta näyttää nyt työhuoneessani – järjestelemistä riittää. Ihan hyvin se joulu tuli ja meni, vaikka yksi huone onkin tämän näköinen – ovi kiinni ja ”sillä siisti”.
Minä niin nautin joulusta, jouluisesta kodista ja vapaapäivistä, mutta tänään jo huomasin itsessäni pientä levottomuutta – jotain pitäisi TEHDÄ. Ja sitähän tuleviksi päiviksi riittää yllin kyllin!