kesäkuu 2024

Virkkausta matonkuteesta

Tästä on 15 vuotta aikaa, kun aloin virkata matonkuteesta koreja. Silloin niitä ei kukaan muu vielä ollut keksinyt. Tein satoja koreja, pieniä ja isoja, vuorilla ja ilman. Kyllästymiseen asti. Pitkään olen jo ajatellut, etten ikinä enää virkkaa matonkuteesta mitään. Niin ja toisekseen, ikinä mun sisustuksessani ei ole näkynyt se, että olen käsityöyrittäjä. Meillä ei juurikaan […]

Virkkausta matonkuteesta Lue lisää »

Pitsiä myös makuuhuoneeseen ja tapojen muutos

Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, ovat pitsit palanneet minun sisustukseeni. Ja, olen ylipäätään taas innostunut sisustamisesta. Joskus liikuntavamma saa kiedottua minut otteeseensa niin, etten (muka) kykene mitään tekemään – paitsi käsitöitä tekemään. Mutta ehkä nyt olen ollut paremmassa kunnossa ja paremmilla fiiliksillä, joten ympäristökin on alkanut kohentua. Olen järjestellyt paikkoja, siivonnut kaappeja, laittanut tavaroita ”piiloon”, jotta

Pitsiä myös makuuhuoneeseen ja tapojen muutos Lue lisää »

Onnistunut mattovalinta

Jo muutaman vuoden olen muuttanut sisustamistani yksinkertaisemmaksi, ilman hörhelöintiä. Mutta aivan odottamatta tänä kesänä suunta muuttui, nyt pitsi kiehtookin! idea lähti lentoon olohuoneen matosta, jonka virkkasin ja esittelin edellisessä postauksessa. Halusin seuraavaksi vaihtaa eteisen sisustuksen. Tilasin uuden, vaaleamman maton entisen ruskean tilalle. Sama firma, matto.fi, toimitti maton kantattuna. Hauskaa, miten täsmällinen mitta! Olisin halunnut 67

Onnistunut mattovalinta Lue lisää »

Kesäistä sisustamista

Moneen vuoteen en ole juurikaan kodin sisustuksia muutellut – koska olen ollut tyytyväinen ja koska en yksikätisenä oikein pysty, toisessa kädessä on aina kyynärsauva. Nyt olen ollut jotenkin parempikuntoinen – kiitos vuoden kuntosaliharjoittelun – ja energisempi, pystyvämpi. Niinpä pieniä muutoksia on nähtävissä. Vaikka minulla on henkilökohtainen avustaja – ja todella tarpeellinen – niin täytyy myöntää,

Kesäistä sisustamista Lue lisää »

Vielä isoäidinneliö takeista

Sain sähköpostia – ilmeisesti tänne blogiin on hankala kommentoida? – koskien isoäidinneliötakkejani. Kirjoittaja halusi vähän lisätietoja. Päätin tehdä vielä yhden postauksen takeista. Tässä muutamia lisätietoja. Vasemman puoleinen takki on virkattu puuvillalangasta, kaikki värit ovat eri lankaa, mutta täsmälleen samanpaksuista. Esim. tämä Katian Capri. Langassa on suositus 2,5 – 3 ja minä virkkasin 2.0 koukulla, koska

Vielä isoäidinneliö takeista Lue lisää »

Toinen takki isoäidinneliöistä

Enpä todellakaan olisi uskonut näin innostuvani virkkaamaan isoäidinneliöitä, kun enhän niistä oikein ole koskaan edes tykännyt. Heti kun sain tämän ensimmäisen takin valmiiksi, aloin tehdä toista. Nyt vaan valitsin langan toisin, sillä tuo puuvillalangasta virkattu takki on aika painava, yli 1,2 kg. Tällä kertaa tein sukkalangasta, Lankavan Sulo, joka on fingering-paksuinen. Eli ohut, 100 G

Toinen takki isoäidinneliöistä Lue lisää »

kesän ensimmäinen reissu asuntoautolla

Tämän postauksen kuvat ovat osin epäonnistuneita. Olin jostain syystä ottanut kuvat heic-muodossa ja kun muutin niitä jpg-muotoon, laatu kärsi huomattavasti. Voit kuvitella, miten harmittaa! Viime kesänä kävimme vaihtamassa asuntoauton ja jo paluumatkalla yövyimme siinä. Totesimme silloin, että auton sisustus vaatii fiksaamista. Sittemmin ilmeni, että myös katsastusmies esitti vaatimuksia toimenpiteiksi. Mieheni onkin uurastanut auton kimpussa ja

kesän ensimmäinen reissu asuntoautolla Lue lisää »

Kun nappi irtoaa ja repii kankaan

Käytän yleensä aina housuja, joissa on kuminauha vyötäröllä. En siis vetoketjullisia, joissa olisi nappi. Mutta nämä yhdet on, ja niistä irtosi nappi. Eikä riitä, että irtosi, vaan repi myös paikan, mistä irtosi. Korjaushommia siis. Asiakastyöt teen pääsääntöisesti aina huolellisemmin kuin omani, mutta nyt päätin tämänkin tehdä kunnolla. Ettei sillai vaan kasaan krympäten. Aloitin työn leikkaamalla

Kun nappi irtoaa ja repii kankaan Lue lisää »

Hame verhosta

Tänä kesänä on eteeni tullut facebookin käsityöryhmissä useampi kuva siitä, miten verhoista on ommeltu mekkoja. Tuli mieleeni, että minullahan on yksi verhokappa, jonka olin ostanut sen sinisen värin vuoksi ja jo ostaessani ajatellut, että siitähän saisi kivan hameen. Tovi meni etsiskellessä, varsinkin, kun muistin kankaan erilaiseksi. Marimekkoa se kuitenkin on, Ananas-niminen kuosi. Vähän huitaisemalla lähdin

Hame verhosta Lue lisää »

Pöytäliinasta essu

Teatterin puvustukseen tarvittiin esiliina. Etsin netistä inspiraatiota vanhanajan emännän essuun ja vähän oli jo ajatus yhdestä kankaasta, jota hyllyssäni on paljon, pikkuruutuinen tummanpunainen. Mutta – parempi idea, tai ainakin taloudellisempi. Olin muutama päivä sitten ostanut höyrypäissäni facebookin kirpparilta laatikollisen vanhoja pyyhkeitä. Hyvin manklattuja, osa kuulemma käyttämättömiä. Enkä todellakaan olisi tarvinnut pyyhkeitä, itselläni on perintöpyyhkeitä ihan

Pöytäliinasta essu Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top