Olen aina inhonnut kaikenlaista liikkumista.
Olen liikuntavammainen ja se on osaltaan syypää liikkumattomuuteeni, mutta kuitenkin vain tekosyy. Taustoistani sen verran, että minulla on synnynnäinen lonkkavika, joka huomattiin vasta, kun opin kävelemään. Alle 4-vuotiaana minulle oli tehty jo monta isoa lonkkaleikkausta. Kohtuullisesti pärjäsin teini-ikään asti, mutta sitten alkoi lonkat vaivata ja minut mm. vapautettiin koululiikunnasta. Niin ei olisi pitänyt tehdä, mutta tietysti minä olin iloinen vapaatunneista!
Nuorena aikuisena aloin käyttää säännöllistä särkylääkitystä ja kyynärsauvaa. Ensimmäisen keinonivelen sain v. 84 ollessani 25-vuotias. Sen jälkeen niitä on laitettu jo kahdeksan. Osa on irronnut tai mennyt rikki ja kerran tuli bakteeri. Elämäni on ollut kivuliasta ja rajoittunutta. En esim. ole saanut kengännauhoja sidottua. Myöhemmin myös polvet ovat hajonneet ja toiseen polveen on jo laitettu keinonivel.
Nooh. Se siitä menneisyydestä, nyt minulla on kolme toimivaa keinoniveltä, mutta edelleen tarvitsen jokapäiväisen särkylääkityksen ja loppuelämäksi kyynärsauvan ja pidemmille matkoille kaksi sauvaa.
Tämän vuoden toukokuuhun saakka olin liikkumaton, lukuunottamatta välttämättömiä kävelyaskeleita kotona. Toukokuussa sisareni – myös lonkkavammainen – pakotti minut kanssaan kuntosalille. Hirveää! Pois tullessamme hän kysyi, montako kertaa viikossa jatkossa käymme salilla ”Ai MONTAKO KERTAA? Yksi kerta riittää ihan varmasti!” Pakotin siis itseni hänen seurakseen. Ja sille tielle jäin. Aikataulumme ei lopulta sopineet yhteen, joten minä jatkoin yksin. Kesään asti kävin vähintään 2, jopa 3 kertaa viikossa salilla.
Olen laiska, mutta kun tiedän itseni, en anna yhtään piirua periksi. Teen joka kerta kaikki laitteet – kuvassa olevat paineilmavastukselliset – kolme sarjaa, joka sarja 15 toistoa. Aina. Oli hieno tunne, kun muutaman kerran jälkeen onnistuin kävelemään ”juoksumatolla” ja jopa polkemaan kuntopyörällä. Moni laite on minulle mahdoton, mutta esim. kuntopyöräily onnistuu, jos satulan saa nostettua tosi ylös. Juoksumatto pitää olla sellainen, että saan tuen vartalon vierelle.
Kesälomalla tuli taukoa kuntosalista ja nyttemmin sen onkin korvannut uimahalli. Käyn 2 kertaa viikossa vesijumppaamassa. Kaupunki ”tarjoaa” erityisuimakortin vammaisille. Se maksaa 55 € ja sillä saan käydä ensi kesään asti niin monta kertaa kuin vaan haluan. Ja minähän EN HALUA, mutta pakotan itseni.
Uimahallissa en ui, vaan vesijumppaan. Siellä on Hydrohex, mistä kyllä tykkään, mutta kun olen hirmu herkkä saamaan suonenvetoja, joudun suunnittelemaan itse oman ohjelman. Teen todella rankat liikkeet, mutta niin, että spurtit on lyhyitä ja vaihtelevat eri lihasryhmille. Lisäksi nämä uimahallikäynnit pitää ajoittaa niille päiville, että huomenna ei tarvitse mennä töihin, sillä olen kuin traktorin alle jäänyt. Niin rankkaa se on.
Kotonakin voi jumpata
Olen oppinut myös pitämään välipäiviä. Viikko alkaa aina hyvin, sillä maanantaina on senioreitten tuolijumppa. Se on oikein sopivaa minulle, koska en pysty ilman kyynärsauvaa askeltakaan ottamaan, enkä seisomaan vasemmalla jalalla. Torstaisin on kansalaisopiston etäjumppana nilkan ja jalkaterän vahvistava kolme varttia. Olen löytänyt muitakin kotona tehtäviä harjoitteita. Sopivasti sattui alkamaan tällainen viisviis-jumppa: https://www.viisviis.fi/ Niistä osa on minulle sopivia ja kun voi vielä tehdä tallenteelta itselle sopivana aikana, ei mikään syy ole esteenä.
Lisäksi löysin tuolijumpan facebookista. Senioritsempparin maksuton tuolijumppa. Näitä voi tehdä joko livenä tai tallenteelta itselle sopivana aikana. Instagramista taas olen tehnyt @carametz_ :n kanssa minulle sopivia osuuksia.
Ja kaikkien näitten lisäksi olen järjestänyt itselleni kolme jumppapaikkaa, joissa voi tehdä vaikka vain muutaman minuutin taukojumpan.
Sängyn vieressä on tuollainen kierrätyskeskuksesta ilmaiseksi saamani laite, joka ehkä on tarkoitettu lattialla tehtäviä vatsalihasliikkeitä varten, mutta minäpä keksin siinä vahvistaa olemattomia jalkalihaksiani. Ja oikeasti on tehokas, sillä huomaan liikkeen käyvän aina helpommin ja vaativan siten enemmän toistoja.
Kylpyhuoneessa mulla on käsipainot aina valmiudessa ja stepperin kanssa teen useasti päivässä reisilihaksia vahvistavia ”porrasnousuja”. Toki nämä ovat vaatimattomia liikkeitä, mutta olen superonnellinen siitä, että olen päässyt alkuun! Mikään näistä ei ole ylivoimaista, eikä vaadi paljon aikaa. Noh, kuntosalilla kyllä vierähtää 1,5 h ja uimahallissa samoin, mutta aikaahan minulla on. Nämä eivät ole mistään tärkeästä pois.
Usein teen aamujumpan jo sängyssä, ennen ylösnousua. Perinteiset vatsapunnerrukset ja jalkojen vetreytykset antaa hyvän alun päivälle. Olen huomannut, että liikunnan aloittamisen myötä en enää tarvitse hartiahierontaa. Keppijumppa harjanvarren kanssa olisi vielä hyödyllinen lisä repertuaariini.
Mitä sitten olen saavuttanut? Hyvän mielen siitä, että olen aktiivinen. Nolostuttaa ajatellakin, miten saamaton ja välinpitämätön omasta terveydestäni olin. Liikkuminen on helpottunut, käyn kävelylenkeillä ja huomaan miten kohtalaisen kivuttomasti se käy. Olen saanut paljon positiivista palautetta ja ihmettelyä, että ”mitä sinulle on tapahtunut, kun näytät nuorentuneen….?” Paino ei ole toiveistani huolimatta pudonnut, mutta jotain kiinteytymistä on tapahtunut, minkä huomaa vaatteista. Isoksi ovat käyneet…
Tätä kirjoittaessani olen innoissani tulevasta viikosta. Lähdemme huomenna – mikäli laivamatkoja ei myrskyn vuoksi peruta – Pärnuun kylpylälomalle. Loma kyllä, mutta aion käyttää sen hyödykseni liikkumalla. Kuntosalilla ja uimahallissa voi käydä vaikka päivittän ja kävelyä tulee pakostakin, sillä käytävät on pitkiä…