maaliskuu 2020

Vauvalle piti tulla nuttu, mutta vähän iso….

Olin jo tehnyt samaisesta alpakkalangasta ihanat kämmekkäät ja moni osti juuri sitä lankaa ja teki juuri mallini mukaiset, täällä. Roosa ja harmaa lanka loppuivatkin heti alkuunsa ja jäljelle jäi muita värejä. Päätin siis tehdä keltaisesta jotain, mutta mitä se olisi? No, teenpä vauvan nutun. Etsin ohjeen, joka suunnilleen vastasi tarkoitustani ja lankaa. Loin silmukat pienimmälle […]

Vauvalle piti tulla nuttu, mutta vähän iso…. Lue lisää »

Ompelijaoppi: leninki

Kuten kaikki muukin lähiopiskelu, myös meidän mittatilausompelu lähiopiskeluna on peruttu. Etänä yritämme, mutta aika hapuilevaa se on, kun ei voi mekkoja yhdessä sovittaa. Olenkin jo esitellyt ensimmäisen leningin, jonka ompelin. Yksi käyntikerta Turussa meni ihan hukkaan, kun en osannut päättää, mitä sen jälkeen alkaisin tehdä. Yritin sitten opiskella toisten työtä seuraamalla, hah. Yhtenä iltana piirsimme

Ompelijaoppi: leninki Lue lisää »

Ompeluoppi: leninki – kaavan muokkaus ja ompelu

Kevään viimeisenä työnä ennen näyttöä valmistamme leningin tai mekon, miten sitten kukakin sitä nimittää. Tässä yhteydessä pitäisi harjoitella myös vuoritusta, mutta jos leninkiin ei tule vuoria, pitää tehdä erillinen toppi vuorilla. Minä valmistin lyhythihaisen kukkamekon ilman  vuoria. Ensin teimme koululla olleista varastokaavoista ”peruskaavan” omilla mitoillamme. Minulle koko 54 oli ihan sopiva, mutta sisäänotot (muotolaskokset) piti

Ompeluoppi: leninki – kaavan muokkaus ja ompelu Lue lisää »

Teatteripuvustus

Kaikista käsitöistä mieluisinta minulle taitaa olla teatteripuvustuksen valmistaminen. Olen tehnyt sitä jo monta vuotta Lentävä Lokki -nimiselle paikalliselle kesäteatteriryhmälle. Se on luovaa työtä, missä välillä joudun todella haastamaan itseni. Ompelutyönä taas teatterin puvut ovat vähiten haastavia sikäli, että kukaan ei katso vaatteen nurjalle puolelle! Saumojen ei tarvitse olla oppikirjan mukaisia, kunhan kestävät pesua ja kovaa

Teatteripuvustus Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top