elokuu 2018

Kehyskukkaro

Olen käynyt kansalaisopiston kehyskukkaro- ja laukkukurssin jo varmaan neljä kertaa, mutta vieläkään niiden tekeminen ei suju mallikkaasti. Suorastaan inhoan kehyksen kiinnittämistä – varsinkin se liimaaminen on kamalaa. Ommellen sujuu vähän vähemmin harmistuksin. Pääsyy on siinä, että olen niin kärsimätön, enkä kykene pikkutarkkaan työhön. Asiakas tilasi pellavalaukun, johon mahtuisi hänen lompakkonsa. Tiedättehän, nykyään lompakot on isoja. […]

Kehyskukkaro Lue lisää »

Eteisen sisustus uusiksi – neljän vuoden odottelun jälkeen!

Neljä vuotta olemme asuneet nykyisessä kodissamme, entisessä neuvolarakennuksessa. Eteinen on pitkä käytävä, jonka varrella sijaitsi ennen vastaanottohuoneita. Sille emme tehneet muuttaessamme mitään rakenteellisia muutoksia, vaikka ensimmäisen kerroksen koti muuten uusiksi laitettiinkin. Eteisessä on katto matalalla ja seinät rikkonaiset, eikä ikkunaa. Katossa kulkee putkia ja johtoja, joiden päätimme antaa olla. Kun katsoo kattoon, olisi selkeä valinta

Eteisen sisustus uusiksi – neljän vuoden odottelun jälkeen! Lue lisää »

Onko tässä koti vai puoti?

Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että ostimme 2014 kaupungin vanhan neuvolarakennuksen, jonka kadun puoleisessa päässä on putiikkini Pellavasydän ja toisessa päässä on kotimme kahdessa kerroksessa. Tätä aiemmin putiikki oli sijainnut jo viidessä eri osoitteessa. Olen yrittäjänä ”itseoppinut”. Alkuun kuvittelin tietäväni paljonkin, mutta kymmenessä vuodessa on tuo luulo karissut. Varsinkin mainostamisessa ja somistamisessa olen menettänyt itsevarmuuteni.

Onko tässä koti vai puoti? Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top