Otsikosta tuli vähän monimielinen. Kyllä minä ihan oikea olen, itselleni ainakin. Lapsilleni olen oikea äiti, raukat kun eivät sitä voi valita, mutta valitsiko puoliso oikean? Oikea lapsi olen vanhemmilleni ja ehkä (?) työntekijälleni oikea työnantaja – näihin en osaa itse vastata.
Mutta väärä? Peilistä minua katsoo ihan oikea Mervi, mutta valokuva paljastaa karmean todellisuuden: minä OLEN väärä! Katsokaa nyt vaikka:
Tätä kuvaa otettaessa olen piilottanut kyynärsauvan. Omasta mielestäni seison aivan suorassa.
Mieheni on erittäin huono ”stailaaja”: ei se kiinnitä tuollaisiin huomiota. Joku toinen olisi sanonut, että ”saatko vähän siirrettyä painoa vasemmalle jalalle?” Mutta ei… Hän päästelee vaan kummallisia naurahduksia, minkä minä luulen tarkoittavan sitä, että olen ihan pöhkön näköinen.
Kun olimme mieheni kanssa kävelemässä pitkää käytävää pitkin, hän huomautti tästä asiasta eikä sekään vielä riittänyt, vaan lisäsi myös, että kävelen kuulemma etukenossakin. Eli kahteen suuntaan väärä!
Yleensä vedän tuollaisista herneen pikkunokkaani, mutta nyt en. Tosiasioita ei kannata väistellä, valokuva on mainio tapa tutkistella itseään, ne normikotipeilit eivät vääristele. Tämän seurauksena jokin muu kliksahti päässäni. Olen nyt parin viikon kiinnittänyt huomiota kävelyyni. Oikaisen itseni ja koitan nojata vähemmän kyynärsauvaani ja astua napakammin vasemmalle jalalle.
Vähän väliä seisoessani huomaan, että polvet ovat koukussa, mistä seuraa voimakkaat kireydet polven takana. Siihenkin on omat keinonsa, mutta fysioterapiasta tuonnempana.
Minä vielä suoristan itseni!
Mervi