On se ihan ihmeellistä, miten hienosti kaikki on tällä kertaa sujunut. Taksin kanssa oli hiukan järjestelyongelmia. Hoitaja tilasi paaritaksin, taksi tuli ja ihmetteli, että minä ilman pyörätuolia olen lähdössä. Sitten hän kyseli, miten selviän portaista. Minä selittämään, ettei meillä ole portaita, että kyllä ihan hyvin sikäli. Ja eihän tällä matkallakaan ole portaita. ”Niin, mutta, hm…. taksissa on kaksi porrasta”. Auts. Enhän minä niistä selviä millään. Peruutimme takaisin sänkyyn. Tehtiin toinen tilaus ja sieltähän se paaritaksi sitten lopulta tulja oikein hyvä olikin. Niin hyvässä asennossa en ole vielä koskaan matkaa tehnyt!
On se kumma, tai noh, ehkä tämä sukupolvi on kasvatettu kiltiksi ja tottelevaiseksi, vaatimattomaksikin vielä. Kukaan ei ole sanonut minulle, että taksi on jotenkin MINUA VARTEN, varsinkaan kela-taksi. Nyt kokeilin rajojani ja kysäisin, että jos vaikka voitais hakea – suklaata? Juu, kyllä se vaan passasi. Minä ehdotin, että tämä olisi se apteekkireissu, jota minä en nyt tarvinnut. Eihän Kelan maksamaa taksia nyt tokikaan saa miten vaan käyttää, mutta apteekkireissu on sallittu.
Nyt olen siis kotona ja kovin kiitollinen kaikesta. Pisteenä i:n päälle, mieheni on tämän viikon lomalla. Toki joskus käväisee mielessä, että voiko tämä hyvä jatkua, että ei kai vaan mitään takapakkia?
Blogissani on tällä hetkellä 300-400 kävijää päivittäin. Jostain putkahti mieleeni, että silloin kun olin pitkään sairaalassa, kävijöitä oli yli tuhat päivittäin. Itse luulin noiden aikojen olevan erittäin tylsää luettavaa, mutta jostain syystä olin väärässä. Paljon tylsempää näyttää olevan tavallinen arki kotona ja työssä. Onneksi?
Mervi