Kävelen aina jalkoihini katsoen, varovasti, hitaasti ja harkiten. Työhuoneeni lattia on erittäin sotkuinen, siellä on aina jotain ylimääräistä. Mutta osaan välttää sudenkuopat, johdot, napit ja tilkut. Aina – paitsi tänään.
Avustaja oli kanssani siivoilemassa ja samalla kun touhuttiin selitin innoissani jotain vanhaa juttua, ja hups! yhtäkkiä tajusin kepin lähtevän omille teilleen. Se osui ilmeisesti kangastilkkuun, eikä ollut mitään tehtävissä. Niin minä kaaduin pitkin pituuttani lattialle!
Onneksi oli mahalasku ja onneksi oli tilaa. Lasku oli pehmeähkö, vain hiukan polvessa tuntui. En usko, että kalliit lonkkaproteesit saivat lattiakosketusta. Ja onneksi oli tilaa se 170 cm etten lyönyt päätäni metalliseen kangastelineeseen.
Ongelma oli lähinnä ylöspääsemisessä. Siinä samassa tuli asiakaskin, mutta onneksi oli tuttu. Nuori, hento avustaja kertoi asiakkaalle: ”Pieni hetki, meillä on täällä tilanne päälle, kauppias kaatui lattialle…” Noooh, tämä asiakas tuli auttamaan ja muutaman erikorkuisen jakkaran kanssa pääsin taas pystyasentoon. Avustaja oli kertomansa mukaan aika ”järkyttynyt”. Saattoihan se ehkä olla vaarallisen näköistä.
Pienestä se on ihmisen turvallisuuskin kiinni. Tuossa olisi voinut käydä tosi pahastikin.
Jotta ei olisi pelkkää tarinaa, lisään tähän yhden kuvan asusta, jonka tein muotinäytöstä varten. Se oli kuitenkin mallille aivan liian iso, joten jäi esittelemättä. Myynnissä on tätä ihanan ihanan pehmoista velour-kangasta sinisenä ja vaalean punaisena. Harmi, ettei kuvaan saa vangittua kankaan pehmeyttä.
Mervi