Vakkarilukijat jo varmaan tietävät, että olen impulsiivinen ihminen. Ihastun ja vihastun hyvin nopeasti ja tunteet vaihtuvat tiheään. Elän tunteista ja tunteilla. Vahemmiten olen huomannut, että elämä tasoittuu – tunteen vaihtelut harvenee, mutta ehkä syvenee? Välillä onnistun silti yllättämään itsenikin. Niinkuin eilen.
Olen myös ”periaatteen ihminen”. Paitsi siivoamisen suhteen ei ole niin väliä.
Periaatteessa ostan paikallisilta yrittäjiltä. Periaatteessa olen lojaali toisille yrittäjille, en kilpaile tuotteilla, joita toinen myy. Periaatteessa. (Hmmm… käytetäänkö tätä sanaa muuten myös synonyyminä sanalle keskimäärin?)
Isossa kaupungissa ei toisessa päässä tiedetä, mitä siellä toisaalla myydään. Näin pienellä paikkakunnalla kun tämä meidän käpykylä on, tiedetään kyllä. Periaatteessa pidän itseni ajan tasalla – tiedän jokaisen kaupan ja suunnilleen niiden myyntiartikkelit, jotta osaan neuvoa asiakkaan toiseen myymälään, jos en itse pysty auttamaan. Hyvää asiakaspalvelua, vaikka omaa sielua kirpaisisikin.
Olen iloinen niistä tukkukauppiaista, jotka arvostavat minun kaltaistani hyvin pientä asiakasta, että eivät myy toisille samalla paikkakunnalla. Eilen törmäsin toisenlaiseen tapahtumaan. Olen menettämässä myyntivaltin, jonka olen ”yksinoikeudella” saanut pitää jo monta vuotta.
Kukaan ole luvannutkaan, että elämä yleensäkään reilua olisi, yrittäjän senkään vertaa. Bisnes on raakaa, siitä pitäisi erottaa tunteet, vai pitääkö?
Pahoittelen, että tekstini on sekavaa, olen niin kiukkuinen, että melkein on vaikeaa olla kohtelias! Silti ei voi suoraan sanoa.
Joku on harjoitellut kuvankäsittelyä. Olen tehnyt nämä yöllä ja nyt naurattaa antamani kuvatekstit.
 |
| Minä vankilassa |
 |
| Aarresydämessä |
 |
| Aarresöpö |
Että semmoista. Onneksi tuo rakkaudentunne on kestänyt kaikki nämä 37 vuotta!
Pellavasydämen Mervi