Olen ohimennen maininnutkin ystävästäni Riitasta, joka kävi Nepalissa tutustumassa kaiken muun ohella maanjäristykseen. Riitta on eläkkeellä oleva kotitalousopettaja ja hän meni sinne jonkinmoiseen koulutuskeskukseen opettamaan leipomista. Eräs paikallinen mies aikoo perustaa kahvilan ja kun ei mitään ole, Riitta lähettää hänelle kaiken tarvittavan leipomisvälineistä lähtien.
Minulta Riitta pyysi leivinliinoja. Tämä tapahtui eilen, keskiviikkona. Valmiina niiden piti olla tänään viiden aikaan. Koristeltuna.
Minä kun en millään opi sanomaan ei, lupasin. Nooh, yhdessä illassa ja kiireessä ei luovuus kovin ehtinyt kukkia. Pyynnöstä yritin kankaanpainantaa, mutta eihän se tottumattomalta kädenkäänteessä onnistunut. Miehenikin kehotti antamaan liinat koristelemattomina eteenpäin, kun näki epätoivoni.
Kympin uutisten aikana minä sitten linnunsilmäpistoin kirjoin sydämiä liinojen kulmiin. Ja kiukuttelin itselleni. ”Että pitää ihmisen olla tyhmä”, toistelin itsekseni. Muistin, että tänään on lehdessä Pellavasydämen mainos päähänpistoista ja muutama pipo on vielä ompelematta ja viimekesäiset hatut vielä talviteloillaan. Miksi minun pitää auttaa toista, kun oma bisnes jää hoitamatta?
Asioilla on tapana hoitua.
Laitoin kellon soittamaan totutusti klo 9 aamulla. Herään kuitenkin kuudelta kovaan paukahdukseen. Ihmettelen, että tuleeko joku remonttimies kelloa soittamatta sisälle. Menenkö yöpaidassa vastaan? Katson kelloa ja tajuan, että se on Aarre, joka lähti töihin.
Aivan virkeänä nousen AAMULLA KUUDELTA ylös ja alan hommiin. Monta pipoa tuli ommeltua, kesähatut esillenostettua ja silitettyä. Kaikki oli valmista, kun klo 11 aukaisin putiikin oven.
Jossainpäin Nepalia leivotaan pullaa ja peitetään ne minun valmistamillani leivinliinoilla.
Tällainen mainos tällä kertaa. Tämä on vedos, joka lähetetään tarkistettavaksi. Kuvat eivät sentähden ole kunnollisia, lehdessä ne kyllä näytti paremmalta.
