Päivä päivältä leikattu jalka tuntuu paremmalta. Edistyy se. Toki jumppaankin, vaikka en enää yhtä tiuhaan tahtiin kuin sairaalan sängyssä maaten. Nyt on niin paljon tekemistä, muka.
Enää ei pyörätuoli tahdo kiehtoa. Tunnen olevani valmis kävelemään keppien kanssa. Nyt on vaan niin, että vanhasta kodista on työtuolini viety uuteen, joten tarvitsen pyörätuolia ihan istumiseen.
Tänään tunsin olevani valmis myös – autolla ajamiseen. Sen vaan tuntee, että on tarpeeksi varma. Ihan niinkuin en olisi ollutkaan 9 kk ajamatta! Voi sitä riemua, kun totesin, että minä pystyn! Nyt ei tätä mimmiä pidättele mikään…niin paljon olen kärsinyt toisten kuljetettavana olemisesta.
Lääkärin mukaan pitäisi odottaa 2 kk autolla ajamista, mutta miksi ihmeessä? Ei tainnut olla puhe siitä, että minulla on automaattivaihde, joten en tarvitse leikattua jalkaa ajamiseen. Sama ongelma on kyyditettävänä olemisessa, eli se, että jalan nostaminen autoon on työlästä. Jalan lihakset eivät toimi vielä tarpeeksi, että sen nostaminen on tehtävä ”käsipelillä”. Mutta edistyy se.
Ai että minä nautin.
Mervi