Tänään tuli sovitun mukaisesti käymään toimintaterapeutti Tyksin apuvälinekeskuksesta. Ensin istuimme ja keskustelimme. Olin kovasti yllättynyt itsestäni, sillä aloin parkua. Yleensä hillitsen itseni hyvin, sekä seurassa että itsekseni. En ole itkua päästänyt valloilleen. Kyllähän se tuloillaan on useinkin ollut, varsinkin, jos kohtaan myötätuntoa. Ja (tietysti) miehelleni valitan ja yhden oikein kunnon itkupotkuraivokohtauksen olen myös järjestänyt hänen kestettäväkseen.
Tälle ystävälliselle ihmiselle oli sitten pakko selittää, että en yleensä ole näin itkuinen, mutta että nyt on pettymys niin lähellä ja niin suuri – viitaten saamaani kielteiseen päätökseen.
Toimintaterapeutti kartoitti tilanteeni. Hänen toteamuksensa oli yhtenevä oman kokemukseni kanssa siitä, että fysioterapiassa – tai paremminkin apuvälinelainaamossa – ollaan avuliaita ja yritetään helpottaa asiakkaan oloa. Vaikka asiakkaat olisi samojakin, vammaispalvelussa näkökulma tai lähtökohta on eri.
Tullessaan hän toi sähköpyörätulin kokeiltavaksi. Ensin hän esitteli sen ominaisuudet ja käytön. Kävimme kokeilemassa sitä kadulla. Aika sähäkkä peli! Tottelee pienenpientäkin käden liikettä ja saattaa viuhahtaa liikkeelle ihan huomaamatta. Vaatii harjoittelua, mutta minä kuulemma osasin hyvin! Olipa se mainiota käydä ”kävelyllä” naapurustossa, nähdä pihoja ja kukka-istutuksia. Enhän minä koskaan…
 |
| Tästä sähkistä ohjataan – aika hennolla otteella |
Aivan mainiosti tuolla pääsisi meiltä keskustaan, sillä akku kestää kuulemma jopa 30 km matkan. Nopeus on pahimmillaan 10 km/tunnissa, joten ei se kyllä päätä huimaa. Matkani työpaikalle kestäisi sen mukaan noin vartin verran.
Jokseenkin isokokoinen laite tämä sähkis on, ja painaa yli 120 kg. Kyllä se sisätiloissa on aikas iso ja vie tilaa. Ongelma numero yksi, eli ulkoportaat, ei poistunut vieläkään. Alumiiniluiskat, jotka meillä on, eivät ole tarpeeksi vahvat, eikä niiden reunat ole tarpeeksi korkeat, jotta meno olisi turvallista.
Huomenna soitan ensin ammattikouluun ja kysyn, jospa pojat tulisivat rakentamaan rampin. Tai sitten joku kirvesmies. Voi olla, että siinä hommassa menee pitkään, että ehkei ehdi ennen meidän muuttoa, mutta toivon.
Vielä lähtiessään tämä ystävällinen ihminen – katsoessaan touhuamistani – totesi, että liikkumiseni on oikeasti sellaista, että tarvitsen apua. Hän tekee lausunnon toimintakyvystäni ym. potilaskertomukseeni. Se on käytettävissäni, kun teen kuljetuspalveluista valitusta. Hän myös lupasi soittaa päätöksen tehneelle virkailijalle. Kiitos avusta ja myötätunnosta!
Mervi